Vaihteeksi jotain ihan muuta

Olisi liioittelevaa sanoa, että olen antanut musiikille koko elämäni. Olisi myös vähättelevää sanoa, etten olisi antanut sille kaikkeani ja panostanut siihen täysillä. Mitta-asteikko on luonnollisesti subjektiivinen, koostuen yksilöllisistä ominaisuuksista, rajallisesta ajasta ja omalla kohdallani ennen kaikkea energiakapasiteetista. 

Vuosia eteenpäin puskiessa tulee välillä hetkiä jolloin tuntuu, että olisi aika päästä tekemään jotain ihan muuta. Jotain mikä tuulettaisi ajatuksia, olisi vain itselle ja muiden mielipiteistä viis. Se saisi olla vähän outoakin, kunhan vain olisi kivaa ja rentouttavaa. Kuten vaikka uppoutuminen ajosimulaattoreiden maailmaan.

Hetkinen! Siis minne? Pelaamaan jotain pelejä? Eikö sellainen ole lasten juttuja? Ehkä, mutta paino on kuitenkin sanalla "simulaattori".

Grand Prix 2 ja IndyCar Racing 2

Olen saattanut jossain yhteydessä mainita loppuunpalamisestani 90-luvulla. Olin pitkän aikaa niin sanotusti poissa pelistä. Minusta ei ollut oikein mihinkään ja päivät kuluivat enimmäkseen sohvaa mittaavana vatupassina. Aamiaispöydässä aivot eivät ottaneet vastaan edes Helsingin Sanomien takasivulla ollutta tv-tarjontaa. Jostain sain silti kipinän kokeilla muutamaa silloista ajosimulaattoria. (Grand Prix 2 ja IndyCar Racing 2.) Ostin yksinkertaisen ratin Thrustmaster Grand Prix 1, jossa kaasu ja jarru hoidettiin ratin takana olevilla siivillä. Se taisi olla lähes parasta mitä tuohon aikaan saattoi kaupasta löytää.

Aika pian huomasin radoilla kisaamisen olevan oivaa burn out -terapiaa. Aloinpa vähitellen ajamaan jopa täyspitkiä kisoja varikkopysähdyksineen. Jossain vaiheessa huomasin kehittyneeni niin paljon, että piti hakea internetistä muiden harrastajien tekemiä modauksia, joilla saatiin pelien tietokoneautot kulkemaan nopeammin. Olisihan ollut tylsää olla jatkuvasti ylivoimainen. (Netti oli siis tuohon aikaan uusi villitys, johon päästiin hitaalla modeemi-yhteydellä.) Innostuksella oli myös varjopuolensa. Ahkera ratin vääntäminen kuritti olkapäitä sen verran, että illalla saattoi joutua turvautumaan särkylääkkeeseen varmistaakseen kokonaisen GP:n Nukkumatin tallissa.

 

Thrustmaster Grand Prix 1 ja Force Feedback Racing wheel

Vuosituhannenvaihteen tienoilla innostus alkoi hiipua. Eikä vähiten sen vuoksi, että perheeseen alkoi syntyä huomiota kaipaavia pienokaisia. Miestä tarvittiin mualla. Paksun monitoriputken luomaan vauhdinhurmaan ei riittänyt enää aikaa, eikä yhä pienillä akuilla kulkevalla voimiakaan. Olihan musiikki bänditouhuineen edelleen iso osa elämää. Jouduin siis suorittamaan karsintaa voimavarojen ja ajankäytön suhteen.

Kului peräti viitisentoista vuotta, kunnes eräässä illanvietossa löysin itseni tilanteesta, jossa kaverit ajoivat kilpaa siitä kuka saa kovimman ajan Dirt 3 pelin Tupasentie nimisellä pikataipaleella. Laji oli siis ralli ja kalustona kaverin kadehdittavan täydellisen tuntuinen simulaattori kolmine monitoreineen ja liikkuvine penkkeineen. Muistaakseni täräytin kylmiltäni vajaat puoli minuuttia sen hetkisen pohja-ajan alle. Illan aikana kukaan ei päässyt lähellekään sitä. Ajattelin, että jotain on selvästi jäänyt selkärankaan, vaikka edellisestä kerrasta oli vuosia. Sen jälkeen ei mennyt kauaa kun päätin etsiä uutta kalustoa vähälle käytölle jääneen Thrustmaster Force Feedback Racing wheel ratti/poljinyhdistelmän tilalle. (Tuon ensimmäisen ratin korvanneen kombon lopulliseksi kohtaloksi oli koitunut Windows 8, johon Thrustmaster ei tehnyt enää ajureita.) 

 

Logitech G27 ja Thrustmaster T300 RS

Uudeksi setiksi valikoitui Logitech G27 ratti/poljinyhdistelmä. Sen kanssa tuli silloin tällöin kokeiltua eri simulaatiopelejä, mutta varsinaisesta innostuksesta ei voinut puhua. Työstin tuolloin toista albumiani ahkerasti ja fokus oli siinä - perheenisän velvollisuuksien lisäksi. Tuolta ajalta on kuitenkin jäänyt yksi taltiointi juuri sieltä Tupasentieltä.

Sitten koitti armon koronavuosi 2020. Kolmas albumini oli juuri valmistunut. Viruksen leviämistä vastaan säädetyt rajoitustoimet estivät monenlaiset aktiviteetit. Uimahallien sulkeminen oli kolmesti viikossa eviään polskuttelevalle vesipedolle kova paikka. Huomasin ajatusten liikkuvan aiempaa enemmän simulaatiomaailmassa. Vuosien varrella olin seurannut hieman peleissä ja laitteissa tapahtunutta kehitystä ja nyt aloin miettiä, että ehkä hommasta saisi enemmän irti jos työpisteeni tuolin sijasta takamus lepäisikin jollain ajamiseen tarkoitetulla penkillä. Niinpä päädyin tilaamaan itselleni kevyen ja kokoontaitettavan Playseat Challenge ajotuolin.

Playseat Challenge

Kevään kuluessa päädyin ostamaan vielä uuden monitorinkin ja koska Logitechin ratti tuntui formuloihin sopimattomalta päätin vaihtaa senkin. Uudeksi ratti/poljinyhdistelmäksi tuli Thrustmaster T300 RS. Sen pedaalit eivät kuitenkaan olleet laadullisesti samaa tasoa ratin kanssa, joten tilasin Kiinasta adapterin, jolla sain yhdistettyä Logitechin polkimet Thrustmasterin rattiin. Syksyllä uusi monitori alkoi puolestaan tuntua pieneltä. Kaipasin laajempaa kuvakulmaa ja vaihdoin lähes uuden näytön isompaan ultra wide monitoriin. 

 

Mainittakoon tässä välissä, että harrastuksen luonteeseen kuuluu kaluston loputon päivittäminen. Olen silti pyrkinyt noudattamaan varovaista taktiikkaa ja tehnyt hankintoja kiinnostuksen kasvamisen mukaan. En haluaisi kuulua niihin jotka innostuksen äkillisesti lopahtaessa päättävät myydä kaikki tuhansien eurojen arvoiset laitteensa kerralla. (Tehden valtavat tappiot.) Tällaisia ilmoituksia tulee netissä vastaan lähes viikottain.

Next Level Racing F-GT

Loppuvuodesta tuntui, että tehoton läppäri ja pojan Pleikan lainaaminen saivat jäädä. Oli aika siirtyä tämän päivän PC-maailmaan. Niinpä satsasin tehokkaaseen pelikoneeseen, jota vahvistin vielä lisäkovalevyllä ja -muistilla. (Taka-ajatuksena oli, että sen voisi tulevaisuudessa valjastaa myös musiikin tekemiseen.) Suurin syy päätökseen oli kuitenkin pelien kustomoinnin mahdottomuus konsoleissa. 

 

Vaan kun vuosi jälleen vaihtui alkoi mieli halajaa taas uutta. Tällä kertaa tuntui, että oli aika ottaa iso askel eteenpäin ja tilata kunnon järeä ajopenkki. Sellainen joka tuntuisi ns. oikealta ja jota ei tarvitsisi ainakaan lähivuosina uusia. Tein suuren päätöksen ja tilasin Next Level Racing F-GT ajotuolin. Se mahdollisti normaalin ajoasennon lisäksi formuloille ominaisen makaavamman asennon. Nykyisen kalustoni viimeistelin vielä Thrustmaster TH8A vaihdekepillä. Nähtäväksi jää mitä seuraavaksi. Ainakin käsijarru houkuttaisi. Ja voisihan sitä tulevaisuudessa päivittää laitteita vieläkin parempiin.

Thrustmaster TH8A

Mitäs vielä? Vuoden 2020 kesällä päätin perustaa Facebookiin ryhmän Ajosimulaattorit ja virtuaalikuskit. Päädyin siihen, koska huomasin, ettei vastaavaa lajin yleistä fb-ryhmää ollut vielä siihen mennessä perustettu Suomessa. (Ja siksi, että olisi foorumi, jossa voisin kysellä tyhmiä.) Tänä vuonna olen avannut myös YouTube -kanavan Quick Race. Sen päätarkoituksena on esitellä ajosimulaatioiden maailmaa lyhyillä kisoilla, tarjoten pieniä makupaloja eri peleistä, radoista ja autoista. Toki painotus on omista mieltymyksistä johtuen formuloissa. (Muut autot tuntuvat pitkästyttävän hitailta.)

 

Olin kyllä tehnyt vastaavia videoita jo aiemminkin, mutta nyt päätin keskittää kaikki omalle kanavalle ja nostaa samalla videoiden tason korkeammalle. Latasin mukaan joitakin aiempiakin videoita, mutta alla oleva Monacon pikakisa vuoden 1991 F1 autoilla oli silti kanavan varsinainen käynnistäjä. Suosittelen katsomaan koko ruudun tilassa. (Valitettavasti video voi jäädä piiloon jos luet tätä mobiililaitteella.)

 

Automobilista 2 - F1 - Monaco 1991 (3 Laps)
 

Tiedostan, että tämä saattaa joidenkin mielestä näyttää oudolta harrastukselta. Miten aikamies alkaa ajamaan ajopelejä? Korostankin siis vielä, että kyseessä on realistisuuteen tähtäävät simulaatiopelit, joiden haastavuus on aivan eri luokkaa kuin ns. kolikko- tai arcadepeleissä, joissa lähes kuka vaan pysyy radalla/tiellä kunhan vain painaa laatan lattiaan ja kääntää rattia. 

 

Harrastajista löytyy kaiken ikäisiä. Oli esimerkiksi hienoa seurata 2020 keväällä online kisoja joihin osallistui oikeita vanhemman polven F1-tähtiä ja maailmanmestareita kuten Nelson Piquet (67v) ja Mario Andretti (80v). Kuvioissa pyörii siis kuskeja laidasta laitaan. Itse pärjään kohtuullisesti tietokoneautoille tiedostaen, että kaikki eivät pysty siihenkään, mutta epäilen vahvasti kykyjäni pysyä sellaisten hard core harrastajien kyydissä, jotka harjoittelevat ja kilpailevat viikoittain ja päivittäin tunti tolkulla. Onneksi lajista riittää iloa kaikille, kaiken ikäisille ja tasoisille.

 

Tämänhetkinen kalusto

 

Lopuksi haluan vielä kiittää puolisoani siitä, että edes yrittää ymmärtää tätä hullutusta. Kyllä minä teen vielä sitä musiikkiakin, mikä ulkopuolisesta tuntuu ehkä arvostettavammalta ajankäytöltä.

 

Terveisin,

Timo

P.S.  Koska sisimmiltäni olen musiikin tahtiin hengittävä säveltäjä, sanoittaja, soittaja, laulaja, miksaaja, yms. ja määrittelen identiteettini mieluiten sitä kautta, niin laitetaan tähän loppuun vielä kitaransoittoa viimeisimmältä levyltäni. Myönnän, että tämä oli pitkä juttu tällä kertaa, mutta kuten alussa sanoin: "Jotain mikä tuulettaisi ajatuksia, olisi vain itselle ja muiden mielipiteistä viis." Ehkä siis kirjoitinkin tämän vain itselleni. 😉

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify




Sataset pinoon 
(Säv. Mäntynen)

Elämä jatkuu

(Tarinoita laulujen takaa.)

Elämä jatkuu albumin päättävästä nimibiisistä tuli levyn intiimein ja omalla tavallaan paljastavin laulu. Sen piti saada tyylikäs sovitus, mutta lopulta kappale jäikin pelkistetyksi mies ja piano -versioksi.

Säkeistön melodia tuli päähän aluksi keskitempoisena kevyenä poppina. Muita sanoja ei ollut mielessä kuin "niin se menee" ja jotain merkityksetöntä sen perään. Muistaakseni kertosäe syntyi teksteineen erikseen. Jossain vaiheessa ajattelin, että nehän sopivat yhteen. Säkeistö täytyi vain muuttaa balladin muotoon. Tuossa vaiheessa kädessä oli vielä akustinen kitara, jolla keksin myös intron melodian.

Ajattelin, että onpa syntymässä hieno biisi. Mielessä oli, että sen pitäisi saada iso ja täyteläinen sovitus. Ensin piti vain saada sanoitus valmiiksi. Kertosäe taisi olla se mistä teksti lähti liikkeelle. Takana oli tuskallisesti päättynyt parisuhde, jossa sain vasta parin viikon päästä erosta jonkinlaisen selityksen päättymisen syyksi. Sekin tuntui hyvin epämääräiseltä ja puutteelliselta. Siitä ajatuksesta syntyi kertosäkeen teksti "en pimeässä mitään nää...". Tuo lause oli pitkään myös nimi laululle. Kertosäkeen loppuun halusin pilkahduksen valoa ja optimismia, koska tiesin kokemuksesta, ettei ole terveellistä jäädä murehtimaan liian pitkäksi aikaa, vaan on jaksettava kulkea eteenpäin. En silti tiennyt vieläkään mihin suuntaan tekstin kanssa pitäisi lähteä ja saisinko kertosäkeen ympärille edes kokonaista sanoitusta. 

Samoihin aikoihin menetin vielä isänikin. Aloin oikein miettiä mistä olen kirjoittamassa ja tuli tunne, että voisin kirjoittaa koko siitä elämänvaiheesta. Niistä raskaista asioista ja tunteista, joiden kanssa olin kipuillut. Isän kuolemaan viittaan kohdassa "ja niin se tulee, hetki jolloin joudut luopumaan, toisen matkallensa saattamaan". Päällimmäisenä siinä oli mielessä kuva hetkestä, jolloin kannoin isäni uurnaa talvisena helmikuun päivänä, vierelläni leskeksi jäänyt puoliso ja molemmat siskoni. Mietin silloin, että nyt on isäni vuoro olla minun sylissä.

Laulun sävellyksen ja sanoituksen valmistuessa aloin pohtimaan, että oikeastaan se kaipaisi vielä välikohdan. Ajattelin, että siinä voisi tuoda vielä enemmän esille positiivista ajattelua ja uskoa huomiseen. Enhän oikeastaan ole rypemisbiisien kovin suuri ystävä. Elämässä on muutenkin ihan tarpeeksi molleja, ettei niillä tarvitse kaikkia lauluja täyttää. Varsinkin kun hitaasti edenneen kirjoitusprosessin aikana löysin uuden kumppaninkin.

Päätin tehdä biisistä rungon pianolla ja demolaululla. Sen jälkeen se saisi jäädä hautumaan ja odottamaan sovituksen hahmottumista päässä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut pitkään aikaan. Jossain vaiheessa tuli tunne, että tämä on vaan tehtävä näin pelkistetysti ja siinä kaikki. Kuulijan on keskityttävä kuuntelemaan vain itse laulua, ilman mitään korvaherkkuja. Mietin kuitenkin vielä uudelleen laulamista, mutta sitten tuli tunne, että jos yritän laulaa paremmin, niin samalla siitä katoaa jotain. Niinpä lopulliseksi laulutulkinnaksi jäi se demoversio, jossa onnistuin ensimmäisen kerran laulamaan alusta loppuun ilman itkuun purskahtamista. Jotenkin se vaan kävi tunteisiin. Vieläkin laulun viimeinen sana meinasi murentua, mutta ajattelin, että se on elämää.

Elämä jatkuu on ainutlaatuinen kaikista tekemistäni biiseistä. Kaikissa muissa on enemmän soittimia kuin yksi. Tällaisena se sopi mielestäni hyvin päättämään koko levyn.

Timo

P.S.  Tähän päättyy vuoden alussa julkaistun Elämä jatkuu albumin lauluista kertova sarja.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify

 

Elämä jatkuu
(Säv. / San. Mäntynen)

Niin se menee,
itseänsä päätyy etsimään,
jos liian paljon joutuu kestämään.
Ja niin se tulee
päivä kun on valmis jatkamaan,
ja itsellensä lahjan antamaan.

Niin elämä jatkuu
kuten aina ennenkin.
Jäädä ei saa menneisiin.

En pimeässä mitään nää.
Tarviin äänen jota kohti suunnistaa.
Sanat jotka osaa selittää,
miten puolitotuudesta selvän saa.

En pimeässä mitään nää.
Eteenpäin aion silti taivaltaa.
Tyhjä kolo sydämeen jos jää,
on siinä paikka jonka voit valloittaa.

Niin se menee,
joka muistojansa piilottaa,
niistä itseään vain muistuttaa.
Ja niin se tulee,
hetki jolloin joudut luopumaan,
toisen matkallensa saattamaan.

Ja taas elämä jatkuu
kuten aina ennenkin.
Jäädä ei saa menneisiin.

En pimeässä mitään nää...

Ei, ei ei! Mä en suostu uskomaan,
että värit jotka joskus haalistuu,
ei voisi enää koskaan kirkastuu.

En pimeässä mitään nää... 

 

Annala

(Tarinoita laulujen takaa.)

Juureni ovat Helsingin Vanhassakaupungissa, jossa vietin elämäni parikymmentä ensimmäistä vuotta. Ensimmäiset seitsemän vuotta asuin vanhempieni ja kahden siskoni kanssa kerrostalon yksiössä, jonka jälkeen muutimme samassa rapussa sijainneeseen kolmioon. Muistan kun kävimme ensimmäisen kerran katsomassa myyntiin tullutta tyhjää asuntoa. Voi pojat, että oli tilaa!

Meidän talo kuvassa oikealla.

Laulun nimi Annala on hieman harhaan johtava. Jos ollaan aivan tarkkoja, niin varsinainen Annala sijoittuu sinkun kansikuvassa näkyvien kerrostalojen taakse, johon myös valkoinen Annalan kartano kuuluu. Monet käyttivät silti meidänkin pihapiiristä samaa nimeä, vaikka oikeampi ilmaisu olisi ollut Helsingin Vanhakaupunki. (Johon Annalakin toki kuuluu.)

Olen kirjoittanut biisin jo viime vuosituhannen puolella. Sitä on soitettu aikanaan parinkin bändin kanssa. En muista enää laulun syntyvaiheita. Sen kuitenkin muistan, että levy-yhtiössä sitä pidettiin vain asioiden luettelointina. Niinpä. Sellaiseksi se oli tavallaan tarkoitettukin. Lapsuuden ja nuoruuden muisteloksi. Minun vastineeni Hectorin Ake, Make, Pera ja mä biisille. 

Toisin kuin sukulaiskappaleessa, kaikki tekstiin kirjoitettu pitää täysin paikkansa. Tai ei sittenkään ihan. Ensimmäinen pihan kaupasta ostettu röökiaski ei ollut North State vaan Boston. Jälkimmäinen ei olisi rimmannut yhtä hyvin karkin kanssa. Naisääni "Norttia!" kuuluu omalle rakkaalleni, jonka pyysin esittämään hämmästynyttä myyjätärtä. Se onkin muuten ainoa vierailu koko Elämä jatkuu albumilla.

Annala on melko suoraviivainen rock-biisi. Aika suoraviivaista oli myös sen tekeminen. Sovituksessa on pieni erikoisuus kohdassa "Muistan vielä...". En halunut siihen säestäviä sointuja. Niiden sijasta tein syntetisaattoreilla arpeggion ja sähkökitaroilla riffin, joiden yhteissoitosta syntyi säestävä sointupohja. Hassuhko lopputulos sattaa kuulostaa jonkinlaiselta rock-kitaran ja sirkusposetiivin kohtaamiselta.

Minulle Annala on rakas laulu, koska siinä on juuri niitä asioita, joita omasta lapsuudesta ja nuoruudesta mielellään muistelee. Toivottavasti joku muukin löytäisi siitä jotain tuttua.

Terveisin,
Timo

P.S.  Seuraavalla kerralla kerron miten Elämä jatkuu levyn päättävä nimikkolaulu on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify

 

Annala
(Säv. / San. Mäntynen)

Annala, talo muutama vain,
kavereita silti kourallinen.
Paikkoja, missä peuhata sain,
liian monta kiusaks vanhempien.

Muistan vielä metsän Tarzaneiden,
mäet suuret syöksylaskijoiden,
merenlahden kesäpultsareineen,
räkäkiiskeineen.

Leikkeihin aina sai kaverin.
Usein hiekkikselle kokoonnuttiin.
Neppikset leikattiin tietenkin,
kunnes mäkkäreitä rakennettiin.

Muistan rosvon, jonka pollari vei,
miehen mustan, jota pelätty ei,
nadet, vinkit, kirkonrotat ja sen
itkun viimeisen.

Vieläkin niin moni tie vie takaisin Annalaan.
Vieläkin mun savumerkit näkyvät Annalaan.

Muistan omput, jotka varastettiin,
tyhjät pullot, joita kivitettiin,
miestenlehdet, naisten rinnat sun muut
ja ne jäykät luut.

Karkkia pihan kauppamme myi,
sinne viikkorahat hukutettiin.
"Norttia?" Myöhemmin hämmästyi
myyjätär, kun sitä tiedusteltiin.

Muistan piilopaikat kellareiden,
pimeydessä rikin leimahduksen,
jännityksen, poskarin, henkarin,
säryn päässäkin.

Vieläkin niin moni tie vie takaisin Annalaan.
Vieläkin mun savumerkit näkyvät Annalaan.

Muistan omput, jotka varastettiin,
tyhjät pullot, joita kivitettiin,
miestenlehdet, naisten rinnat sun muut
ja ne jäykät luut.

Huoraamisen loppu

(Avoin kirje musiikkiteollisuudelle.)

Hyvä Musiikkiteollisuus,

Olen viime aikoina alkanut kokea vaatimuksesi kohtuuttomiksi. Sinä elät omassa norsunluutornissasi, jonne minun tavallisen ihmisen, joka elää ja hengittää musiikista ja sen tekemisestä, on mahdoton päästä kapuamaan. Sinä päätät mitä ihmisille tarjotaan kuunneltavaksi. Sinulla on valta muutaman suuren levy-yhtiön kautta nostaa haluamasi harvat artistit julkisuuteen ja jättää suurimman osan lahjakkaista taiteilijoista tornisi juurelle haaveilemaan menestyksestä.

Sinua ei nykyään kiinnosta millaisia persoonallisuuksia ja hienoja ihmisiä jätät valtakuntasi ulkopuolelle. Minä kuitenkin tiedän, että meissä on todella paljon mahtavia tyyppejä, jotka synnyttävät mahtavaa musiikkia. Se saattaa joidenkin kohdalla poiketa hieman siitä mitä Sinä pidät oikeanlaisena musiikkina, koska Sinua kiinnostaa vain raha ja sen perusteella laskelmoit millainen musiikki on juuri nyt sitä mikä myy. (Siitäkin huolimatta, että suuri osa ihmisistä on siihen täysin kyllästyneitä.) Sinä et enää usko siihen, että ihmiset haluaisivat itse löytää mielimusiikkinsa. Ajattelet mielummin, että Sinulla ei ole varaa kokeiluihin, koska on turvallisempaa vain päättää minkä markkinointiin laitat rahasi ja tuoda se kuulijoille sellaisella voimalla jossa vaihtoehtoja ei tunneta. Ennen sellaista kutsuttiin aivopesuksi.

Sinä muodostat kavereidesi kanssa piirin johon kuuluu kolme maailman suurinta levy-yhtiötä. Suomessa mukaan lasketaan myös neljäs levy-yhtiö, jonka takana on monia mediakanavia hallitseva suuri liiketoimintayksikkö. Näiden jättiläisten lisäksi mukana on myös muutama suuresta päätäntävallasta nauttiva henkilö, jotka seisovat monien radiokanavien soittolistojen ja internetin suoratoistopalveluiden musiikkivalintojen takana. (Tavallinen radionkuuntelija tuskin tietää, että yksi ja sama ihminen vastaa usean eri aseman soittolistasta.) Tämän musiikkimaailmaa hallitsevan keskittymän takia meidän tornisi juurella kärkkyvien on lähes mahdoton saada laulujamme ihmisten kuultavaksi. Jos emme ole saaneet levytys-/julkaisusopimusta Sinun levy-yhtiösi kanssa, emme myöskään tahdo saada musiikkiamme soimaan radioon, tai suoratoistopalvelujen virallisille soittolistoille. Sinä kavereinesi muodostatte symbioosin, jonka sisällä jokaisen toiminta tukee siihen kuuluvien omaa toimintaa. Siihen maailmaan ei harvojen valittujen ulkopuolelta ole asiaa.

Minä laulan, soitan, sävellän, sanoitan, sovitan, äänitän, miksaan, masteroin, tuotan ja teen vielä levynkannetkin. Olen opetellut tuon kaiken, koska minulla ei ole varaa kalliisiin studiotunteihin, eikä muiden ammattilaisten vaatimiin kuluihin. Olen myös tehnyt itseni markkinointia. Opiskellut sitä monista YouTuben aihetta käsittelevistä videoista, joiden ydinsanomana (lukuisten yksityiskohtaisten ohjeiden takana) on itsensä kiinnostavaksi tekeminen. Olen lähestynyt monet kerrat Sinun levy-yhtiöitäsi, lähes kaikkia radioasemia, sekä Spotifyn virallisista soittolistoista vastaavaa henkilöä. Opetellut nettisivujen tekemistä. Pyörittänyt artistisivua Facebookissa ja tuhlannut paljon rahaa siellä mainostamiseen. Olen yrittänyt tuoda itseäni esille niin monin tavoin, että aikamiestä alkaa jo hävettää.

Nyt se on kuitenkin loppu. Olen nimittäin totaalisen kyllästynyt kaikkeen promoamiseen. Siihen loputtomaan ja tuloksettomaan huomionhakuun, joka vie järjettömän suuren määrän aikaa ja energiaa. Sanomattakin on selvää, että se on pois siitä varsinaisesta asiasta, eli uuden musiikin luomisesta. Sanotaan, että kova työ tuo tuloksia. Taiteessani olen uskonut siihen aina ja pyrkinyt tinkimättömästi kehittymään ja antamaan kaikkeni. Sen sijaan itsensä tyrkyttämisessä, jota joskus kutsuttiin myös huoraamiseksi, en ole uskonut kovaan työhön enää pitkiin aikoihin. En jaksa enää yrittää olla kiinnostava. Tästä lähtien julkaisen musiikkiani vain matalalla profiililla, koska olen huomannut, että loppujen lopuksi se ei kuitenkaan kiinnosta juuri ketään. Ihmiset kun ovat tottuneet siihen, että uusi musiikki tarjoillaan heille ns. ylemmältä taholta. Muu ei ole yhtä uskottavaa.

Kyse ei suinkaan ole siitä, ettenkö uskoisi itseeni ja musiikkiini. Päinvastoin. Tunnen, että se on niitä harvoja asioita, joissa koen oikeasti osaavani jotain. Tunnen myös tervettä ylpeyttä siitä mitä olen monien vuosien aikana oppinut ja saanut aikaiseksi. Se ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo. Pääasia on tietenkin se musiikki, jonka jokainen kokee omalla tavallaan. Jos siitä ei pidetä, on se asia joka on helppo hyväksyä ja syitä voi lähteä hakemaan itsestä. Suurin ongelma on kuitenkin siinä, ettei ihmisillä ole kunnon mahdollisuutta päästä edes tutustumaan musiikkiini. Sama ongelma on lähes kaikilla independent artisteilla. Sinä Musiikkiteollisuus olet kaapannut kaikki langat omiin käsiisi. Sinä päätät mitä ihmisille tarjotaan kuunneltavaksi. Kaikki muu tuppaa jäädä sen alle piiloon.

Muistan vielä ajan, jolloin levy-yhtiöitä oli useita ja levytyssopimuksen saaminen paljon helpompaa. Internettiä ei vielä ollut, eikä radioiden soittolistoja. Radiokanavien toimittajilla oli mahdollisuus valita itse mieleistään musiikkia omiin ohjelmiinsa. Toimittajien makuja oli monenlaisia ja ihmiset saivat kuulla musiikkia laidasta laitaan. Monissa levy-yhtiöissäkin saatettiin tehdä sopimuksia sydäntä kuunnellen, koska musiikin ääni oli tärkeämpää kuin kassakoneen.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja sen mukana myös musiikki. Jälkimmäinen ei ole ollut välttämättä edistystä, koska mitä yksinkertaisempaa musiikki on, sitä helpommin se jää pakkosyötössä soimaan päähän. En haluaisi kuulua nuoremman polven artisteihin, joiden yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on kyetä tähtäämään juuri siihen samaan muottiin josta Sinun rahavirta nykyään syntyy. Hyvästi kauniit polveilevat melodiat, mielikuvitukselliset sointu- ja sovitusratkaisut, sekä lyyriset sanoitukset, joiden avautuminen vaatii kuuntelukertoja. Tervetuloa kolmen sävelen hokemat ja kuoliaaksi prosessoitu tuotanto absoluuttisine konebiitteineen ja tunetettuine lauluineen. Hyvästi taiteilijoiden sieluista syntynyt musiikki, jonka Sinä Musiikkiteollisuus olet saanut tukahdutettua henkihieveriin.

Ymmärrän, ettei Sinua juurikaan hetkauta minun kirjoitukseni. Olenhan jo ikänikin puolesta liian vanha kuuluessani samaan sukupolveen, kuin aikalaistemme sankarit bändeistä Hassisen Kone, Dingo, Kolmas Nainen, Yö, Hanoi Rocks, jne. Maailma on nuorten. Siksi onkin sopivaa päättää tämä kirjeeni Sinulle rakas Musiikkiteollisuus aasinsiltamaisesti omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni palaavalla biisilläni Annala. Eihän kukaan edes rockaa enää kuten meidän nuoruudessa. 😉

Ystävällisin terveisin ja kertakäyttöartistien tuomia vuolaita rahavirtoja toivottaen,

Timo Mäntynen
"Tuntematon artisti"  

P.S. Tunnen myös sympatiaa monia hylkäämiäsi vanhemman polven tähtiä kohtaan, koska heilläkin voisi olla vielä paljon annettavaa.

Kaksi sydäntä

(Tarinoita laulujen takaa.)

Lähettäessäni tämän biisin Spotifyn virallisista suomalaisista listoista vastaavalle editorille kirjoitin saatteeksi seuraavan viestin: "Kaksi sydäntä kertoo hieman kasarimaisin sävyin siitä kuinka rakastavaiset nukkuvat ilkosillaan peiton alla lusikassa ja kuinka toista alkaa panettaa, mutta toinen vain nukkuu tyytyväisenä. Toki hieman romanttisemmin esille tuotuna. 😉"

Viestistä huokuu turhautuminen siihen kuinka mahdotonta noille listoille pääsy on. Yksi ihminen päättää siitä mitä Spotify tarjoaa kansalle kuunneltavaksi. Aivan kuten monien radiokanavien soittolistojenkin takaa löytyy vain yksi ihminen, joka vastaa siitä mitkä musatrendien edustajat kulloinkin laitetaan radiorotaatioon. No se on oma juttunsa. Takaisin tähän kappaleeseen.  

Laulu on alunperin Rudi Heinosen käsialaa. Alkuperäinen sanoitus Vuodet vierivät ei kuitenkaan tuntunut omalta. Niinpä päädyin kirjoittamaan tekstin kokonaan uudestaan. Sovitukseen hain tarkoituksella 80-luvun vaikutteita. Biisin pääasiallisesta soundimaailmasta vastaavat tuon aikakauden kaksi tunnetuinta syntetisaattoria Yamaha DX7 ja Korg M1. Kertosäkeisiin johdattavien jyhkeiden rumpufillien soundit ovat myös tuttuja tuolta ajalta. Oikeaan laitaan soitin kitaralla yksinkertaisen rytmin, johon lisäsin keinahtelevan delay-efektin. Vasempaan laitaan hain syntetisaattorista rytmillisesti pulppuilevan soundin. 

Yamaha DX7 ja Korg M1

Kertosäkeiden taustalla soiviin pitkiin synasointuihin rakensin eräänlaisen "volumesweepin", jossa jokainen sointu nousee vaimeasta kovemmalle ja saa aikaan mielenkiintoisen jännitteen. Niin ikään kertseihin ujutin laulun taustalle robottimaiselta kuorolta kuulostavaa vocoderia. (Samaa efektiä käytin myös kappaleessa Aurinkotuuli.)

Kaksi sydäntä on mukavan utuisesti sykkivä kasaritribuutti jossa ajattelin, että yksinkertaisuus on kaunista. Sen tekeminen oli mielenkiintoista ja monella tavalla jopa helppoa. Uinuvan yön rakkauslaulu rakentui pala palalta kuin itsestään ja olen siihen erittäin tyytyväinen.

Terveisin,
Timo

P.S.  Ensi kuussa kerron miten Elämä jatkuu levyn seuraava laulu Annala on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify

Kaksi sydäntä
(Säv. Heinonen / San. Mäntynen)

Kaksi sydäntä lyö.
Kaksi sydäntä toisillensa lyö.
Kaksi yössä kietoutuu,
kiinni painautuu.

Toinen tuhisten huokaisee.
Toisen levoton mieli liitelee.
Ihon kosketus taas saa
ajatukset laukkaamaan.

Aamun ensisäteet saavat odottaa.
Eilisen ja huomisen voi unohtaa.

Kaksi sydäntä piilossa,
kahden rakastavaisen kuplassa.
Kaksi peiton huomassa,
maailmalta turvassa.

Aamun ensisäteet saavat odottaa...

Kaksi sydäntä lyö.
Kaksi sydäntä toisillensa lyö.
Kaksi yössä kietoutuu,
kiinni painautuu. 

 

Somesinkku

(Tarinoita laulujen takaa.)

Asiaa sinkuille osa 2. 

Somesinkku käsittelee ristiriitaa jossa kipeästi haluaisi löytää sen oikean vierelleen, mutta omat odotukset kumppania kohtaan pitävät riman epärealistisen korkealla. Ainoa näkyvä muutos vuosien pattilanteessa on deittisivujen profiilikuvissa ikääntyvät kasvot.

Kyseessä on kaksijakoinen ralli. Säkeistöissä paahdetaan rokkia suoraviivaisesti, mutta kertosäkeissä sujahdetaan häpeilemättömästi popin ja iskelmän välimaastoon. Alunperin eron ei pitänyt kasvaa niin suureksi. Nimittäin sovitusta viilatessani päädyin soinnuttamaan kertsit uudestaan, jonka seurauksena melodia laski alemmaksi. Muutoksella pyrin välttämään laulun kulkemisen samassa rekisterissä läpi koko biisin. 

Siinä vaiheessa kun mikrofonin eteen asettuminen alkoi lähestyä huomasin, että kertosäkeiden melodia meneekin muutosten jälkeen jopa liian alhaalta. Mietin pitkään pyydänkö jonkun vierailijan laulamaan kertsit oktaavia korkeammalta, vai yrittäisinkö peräti itse kiekua ne. Lopulta päädyin laulamaan osuudet lopulliselta korkeudelta ja muuttamaan sovitusta niiltä osin kevyemmäksi. Kaksijakoisuuden onnistumisen jätin muiden arvioitavaksi.

Kappaleen alkuperäinen sanoitus käsitteli nuoren miehen epävarmuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa, viikonloppujuhlimista ja alkoholin rohkaisevaa vaikutusta. Se ei kuitenkaan tuntunut kovin omakohtaiselta, varsinkaan tässä iässä. Pidin silti biisistä muuten, joten päätin kirjoittaa siihen uuden tekstin tutusta aiheesta, mutta hieman eri näkökulmasta. Eli Somesinkku on levyn toinen biisi jossa pohdin pitkään sinkkuna olleiden kumppanin hakua. Samaa aihetta käsittelin myös laulussa Rakkauden belsebuubi.

Terveisin,
Timo

P.S.  Ensi kuussa kerron miten Elämä jatkuu levyn seuraava laulu Kaksi sydäntä on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify



Somesinkku
(Säv. San. Mäntynen)

Somesinkku on netissä.
Sen harvoin tapaa livessä.
Deittisivuja läppäriltä selailee.

Somesinkku on äänessä
facen sinkkuryhmissä.
Elämäänsä muiden kanssa kelailee
yhä uudestaan.
Joutuen taas toteamaan.

Kuitenkaan en sua saa
kanssain kesäyön kuutamoa rannalle katselemaan.
Tietenkään en sua nää
silloin vierelläin aamulla kun yksin itkemään jään.
Mut' vielä jossain sen oikean mä nään.

Somesinkku on Tinderissä,
Suomi kaksineljässä.
Proffakuvissaan vääjäämättä vanhenee.

Kipinöitä ja kemiaa.
Joko kolahtaa?
Ehkä huomenna törmäät siihen täydelliseen.
Sitä odotetaan.
Mut' joudutkin taas toteamaan.

Kuitenkaan en sua saa...

Ja sitä oikeaa odottamaan mä jään! 

 

Syyskuun 21.

(Tarinoita laulujen takaa.)

Teini-iässä tein englanninkielisen biisin, johon joidenkin vuosien kuluttua bändikaveri kirjoitti suomenkieliset sanat. Jossain vaiheessa bändi hajosi, mutta melodia jäi pyörimään mieleen. Halusin tehdä siihen itseni näköisen tekstin. Vuodet vierivät ja bändit vaihtuivat, mutta uusi sanoitus antoi vain odottaa. Kului peräti nelisenkymmentä vuotta laulun säveltämisestä, ennen kuin se heräsi jälleen henkiin!

Parisuhteeni oli saavuttamassa ensimmäisen vuoden rajapyykin. Mietin, että sen kunniaksi voisi tehdä vaikka laulun. Mieleen tuli nuorena miehenalkuna säveltämäni kappale. Siinäpä olisikin juuri aiheeseen sopiva raikas ja hyväntuulinen melodia. Kuinka olinkaan osannut säveltää jotain sellaista niin nuorena. Soinnutuskin oli tavallista hienostuneempi. Saisinko viimeinkin tehtyä siihen ansaitsemansa sanoituksen? Ajattelin, että olisipa kiva, jos meillä kumppanin kanssa olisi oma syntymäpäivälaulu muistuttamassa päivästä jolloin kohtasimme ensimmäisen kerran. Laulu, jolla voisi olla oma paikkansa vielä tulevinakin vuosina. Yllättäin aiheeseen sopiva teksti syntyikin melko vaivattomasti. Vuosikymmenten odotus palkittiin. Olin iloinen. Se oli viimeinkin valmis!

Tavoitteena oli tehdä yksinkertainen, mutta mukaansa tempaava sovitus. Ensimmäisessä teininä tehdyssä demossa oli halpa rytmikone hoitamassa rumpujen virkaa. Halusin säilyttää jotain siitä vähän hassun kököstä tunnelmasta. Niinpä rakensin rumpuraidan, joka oli simppeli, hieman kotikutoisen kuuloinen ja toi ajoittain mieleen vaatimattoman rytmikoneen, kuulostaen silti myös tavalliselta rumpusetiltä. Säestäviksi soittimiksi tuli rumpujen ja basson lisäksi vain yksi sähkökitara ja sähköpiano. Kitaran ajoin kertosäkeissä efektin läpi, joka muutti soittimen liki tunnistamattomaksi. Syntetisaattoreita lisäilin hillitysti sinne tänne elävöittämään sovitusta. Kitarasooloksi päätyi lopulta yksinkertainen puhtaalla soundilla soitettu melodia, jonka soitin alunperin vain auttamaan biisin rakentamista.

Yleensä lauluosuuksien tekeminen aiheuttaa minulle harmaita hiuksia (johtuvat siis siitä), mutta tällä kertaa laulaminen oli jopa helppoa. Melodia sopii äänihuulilleni täydellisesti. Sävellajia jouduin silti pudottamaan kaksi sävelaskelta nuoruusvuosista. Päälaulun lisäksi lauloin vielä normaaliin tapaan joitakin tuplauksia, stemmoja ja köörejä.

Tämän kappaleen yksi erikoisuus on intron ja välikohdan 7/4 tahdissa kulkeva lyhyt instrumentaaliosuus. Aikanaan se tuotti hieman päänvaivaa bändin rumpalille. Tarkoitus oli sovittaa nuo kohdat tahtilajin mukaisesti, mutta sitten keksin, että mitä jos rummut soittaisivatkin 4/4 ja muu soitinnus menisi 7/4. Siitä syntyi jotenkin hauskasti vinksahtanut fiilis. Välikohtaan soitin vielä introsta poikkeavan bassokuvion.

Biisejä työstäessä tulee paljon hetkiä, jolloin tuntee tarpovansa suossa, eteneminen on raskasta, eikä itsensä motivoiminen ole helppoa. Vaan joskus käy niinkin, että työn alla oleva kappale synnyttää melkein itse itsensä. Syyskuun 21. on laulu jonka jokainen tekovaihe tuntui innostavalta ja vaivattomalta. Kuuluisikohan se peräti lopputuloksestakin? Oli miten oli, niin tätä biisiä tehdessä nautin jokaisesta hetkestä.

Terveisin,

Timo

P.S.  Ensi kuussa kerron miten Elämä jatkuu levyn seuraava laulu Somesinkku on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify




Syyskuun 21.
(Säv. San. Mäntynen)

On syksy taas, kun vuosi mennyt on.
Nyt vuoden muistot mä laitan kansioon.
Sen suljen viimein ja uuden aukaisen
ja jatkan kanssasi muistoja poimien.

Tää on syntymäpäivä yhteinen.
Nyt on syyskuun kahdeskymmenesensimmäinen.

On vuosi mennyt päivä kerrallaan.
Kuinka kanssas on niin helppoo ollutkaan?
Ne päivät alkaisin aina uudelleen.
(Sen tiedän tarkalleen.)
Siksi meille syntymäpäivälaulun teen.

Tää on syntymäpäivä yhteinen.
Nyt on syyskuun kahdeskymmenesensimmäinen.

(Hyvää syntymäpäivää.)

Tää on syntymäpäivä yhteinen.
Nyt on syyskuun kahdeskymmenesensimmäinen.

Univelkaa

(Tarinoita laulujen takaa.)

Se kuinka toinen voi ensin viedä sydämen, ja sitten rikkoa sen, ei varmasti ole kovin tuore aihe. Tässä laulussa, jonka tekohetkellä olin todella hajalla, on silti jotain erikoista. Normaalisti biisin työstämiseen kaikkinensa saattaa minulla mennä kuukausikin. Tässä tapauksessa säveltämiseen, sanoittamiseen ja toteuttamiseen (soitot, laulut ja miksaus) meni vain neljä päivää! Se oli puristettava ulos ennätysvauhdilla, koska päänsisäiseen sekamelskaan oli saatava jotain selvyyttä.

Laulun taustalla on rikkoutunut parisuhde jossa minulle kerrottiin itsestäni asioita joista en tunnistanut itseäni. Vastaavaan en ollut törmännyt koskaan aiemmin, enkä myöskään sen jälkeen. Suhteesta ja sen ongelmista oli muodostunut toiselle voimakas subjektiivinen totuus, jonka seurauksena näkemykseni ja käsitykseni oikeasta ja väärästä alkoivat hämärtyä jo omassa päässänikin. Eron jälkeinen toipumisprosessi siihen jossa vähitellen löysin taas tutun itseni oli pitkä ja raskas.

Eroa seuranneiden monien valvottujen öiden jälkeen päätin, että jotain on saatava dokumentoitua. Kaikkea ei tietenkään saa mahtumaan lyhyeen lauluun, mutta ajattelin, että kirjoitan sen mikä eniten vaivasi mieltä. Sen verran oli huumoria tallella, että ajattelin tekeväni bluesin tyyliin "my baby left me". Siitä syntyikin biisin bluesmainen poljento, vaikka pop-ballaadin puolella liikutaankin.

Minulla ei siis ollut mielessä pientäkään melodian- tai tekstinpätkää. Lähdin työstämään täysin tyhjältä pöydältä. Kirjoitin ja hyräilin. Energiat oli niin vähissä, että otin kaikkiin tekovaiheisiin asenteen "nopeasti eteenpäin ilman miettimisiä ja hieromisia". Äänitysvaiheessa yllätyin siitä miten onnistuin soittamaan tarkan ja tasaisen kompin nopeasti. Noin hitaalla tempolla se ei ole ihan helppoa. Ehkä väsymys poisti turhan yrittämisen.

Lopulta biisistä tuli kertomus yhdestä elämäntapahtumasta. Ei kovin suuri taiteellinen saavutus, mutta jonkinlainen dokumentti jossa sain kertoa edes jotain siitä miten asiat mielestäni oikeasti menivät. Vei oman aikansa, ennen kuin pystyin kuuntelemaan tätä "bluesia" ilman tunteiden palaamista erohetkeen. Nykyisin Univelkaa on minulle vain laulu muiden joukossa. Laulu josta en ole kovin ylpeä, mutta joka oli pakko tehdä. Olen silti tyytyväinen siihen, että sain sen puristettua itsestäni.

Terveisin,

Timo

P.S.  Ensi kuussa kerron miten levyn seuraava laulu Syyskuun 21. on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify




Univelkaa
(Säv. San. Mäntynen)

Meillä kummallakin on
oma versiomme siitä mitä tapahtui.
Ja minkä painolastin alle
rakkautemme luhistui.

Nyt sä olet siellä jossain
väsyneenä niin kuin minäkin.
Olen valvonut jo viikon.
Ehkä joudan toisenkin.

Tää on vain univelkaa
siitä kuinka paljon rakastin.
Univelkaa siitä kun en saa sua takaisin.
Tää on vain univelkaa.
Kunpa pahaa unta olla vois.
Univelkaa - nyt kirjoitan sut pois.

Sanoit mulle, että muutuin.
Myöntänyt en ensin, ehkä muutuinkin.
Nyt sitä miettinyt kun oon,
nään jo kaiken selvemmin.

En voinut enää tietää
miten mistäkin milloinkin puhuisin.
Ohuella jäällä kuljin
varovaisin askelin.

Tää on vain univelkaa...

Olet päätöksesi tehnyt.
Siihen mahdoton on enää vaikuttaa.
Olet aina silti rakas.
Sua en voisi unohtaa.

Tää on vain univelkaa...

Kuulokokeessa ja korvalääkärillä

Vuosien varrella on alkanut ylemmät äänet vaimentua. Heinäsirkkojakaan ei ole ollut enää pitkään aikaan. Ei kovin ihanteellinen tilanne audiotyötä tekevälle muusikolle. On vaikea miksata jos esimerkiksi rumpujen pellit alkaa kadota. Jos ei tiedä mitä ylärekisterissä tapahtuu, saattaa kyseisiä taajuuksia korostaa liikaa. Tuloksena on riipivää kihinää normaalikuuloisen korville.

 

Oli siis aika käydä kuulontutkimuksessa ja tavata korvalääkäriä. Ajan hengen mukaisesti kasvomaski oli pakollinen lisävaruste. Otin sen vastaan mielelläni. Hoidettiinhan samassa sairaalassa koronapotilaita, eikä tartunta tuntunut kovin houkuttelevalta. (Voin muuten kertoa, ettei maskin pitäminen ole kovin miellyttävää.)

Ensimmäisenä vastaanotti audionomi, joka istutti minut äänettömään koppiin. Eri taajuisia piippauksia tuli tuttuun tapaan molempiin korviin. Vaan kun korvaklinikalla oltiin, oli tutkimus normaalia perusteellisempi. Yhdessä kokeessa toiseen korvaan syötettiin erilaisia kohinoita samalla, kun toisella puolella korvan taakse pannalla kiinnittyvä äänilähde syötti kalloon piippauksia. Hetken päästä sama toisinpäin. Kuulin, että tällä menetelmällä testattiin välikorvan toimivuutta. Se toimikin testin mukaan normaalisti, mutta varsinainen korvien kuulokyky olikin vähän niin ja näin. Saamani käppyrät näyttivät itsestäni hurjilta, vaikka nainen sanoikin, ettei tulos näytä kovin pahalta.

Kuulokokeiden suuri ongelma audioalan ihmisten mielestä on varmasti mitatun taajuusalueen suppeus. Se kun on 125 Hz -> 8000 Hz (8 kHz). Eli suurinpiirtein puhealue. Musiikissa on kuitenkin paljon laajempi äänispektri. Pienet lapset saattavat kuulla niinkin korkeita taajuuksia kuin 20 kHz. Oma kuulokykyni alkaa vaimentua noin 10 kHz yläpuolelta. Niin käy melkeinpä kaikille jossain vaiheessa. Itselläni vuosien äänirasituskin on tehnyt tehtävänsä.

Seuraavaksi vuorossa oli lääkärin tapaaminen. Kerroin kuulo-ongelmistani ja sen kaverina kulkevasta tinnituksesta, joka on ollut seuranani jo pienestä pitäen. Korvani eivät siis soi melualtistuksesta johtuen. Oma teoriani sille on lapsena sairastetut korvatulehdukset ja silloinen hoitomuoto jossa tärykalvo yleensä puhkaistiin terävällä neulalla.

Kerroin lääkärille myös siitä kuinka oikea korvakäytävä on alkanut painua öisin umpeen. Joudun aamuisin työntämään sormen korvaan saadakseni sen auki. Tähän lääkärillä ei ollut mitään sanottavaa. Kuten ei siihenkään, että leukaniveleni painaa oikeaa korvakäytävää kiinni laittaessani hampaat yhteen. Joudun siis pitämään suuta hieman auki kuullakseni kunnolla. Lääkäri kyllä totesi, että se on harvinaista, mutta ongelman poistamiseen ei ollut ehdotuksia.

Kerroin vielä molemmissa korvakäytävissä olevista uimarin kyhmyistä. Ne ovat käytäviä kaventavat luupallukat, jotka olen saanut vuosikymmenten uintiharrastuksen seurauksena. Tiedän, että joissakin tapauksissa niitä poistetaan poraamalla. (Operaatio ei tunnu houkuttelevalta.) Lääkäri ei kuitenkaan kiinnittänyt asiaan huomiota. Diagnoosi kuulo-ongelmien suhteen oli, että syyt ovat selvästi ulkokorvissa, ei välikorvissa, ja niille ei oikein voi mitään. Asiaan voi palata myöhemmin jos puhetaajuuksilla alkaa kuulo heiketä häiritsevästi. Kuulokokeen tuloksesta lääkäri oli samaa mieltä audionomin kanssa, että se ei ole niin paha kuin käyristä voisi kuvitella. (Ei ehkä puheen kuulemisen kannalta.) Olisi peräti aika normaali ikäiselläni muusikolla.

En voi sanoa olevani tyytyväinen kuulemaani, enkä kuulokokeen suppeuteen. Tuntuu, että meidän korvalääkärit koulutetaan keskittymään kuulo-ongelmissa vain puhetaajuuksiin. Missä ovat audioalan ihmisiin erikoistuneet lääkärit? Miksi kuuloni toimii paremmin, jos puristan nenän umpeen ja puhallan? Silloin korvat aukeavat ja kuulen lyhyen aikaa erinomaisesti. Hetken päästä molemmista korvista kuuluu "plop" ja pumpulit palaavat korviin. Lääkäri kyllä sanoi tätä normaaliksi ilmiöksi, vaikka jostain olen ymmärtänyt, että kyse voisi olla korvatorven paineongelmasta, jota hoidetaan pallolaajennuksella välikorvan ilmastoinnin parantamiseksi. Kuulokokeeni ei kuulemma kuitenkaan kielinyt tästä.

Täytyy sanoa, että jäi aika epämääräinen olo. Kysyin lopuksi lääkäriltä, että onko tämä nyt niin, että näillä mennään mitä on. Naurahti ja sanoi, että niinhän se vähän on.

Terveisin,
Timo

P.S.  Sain vielä kiireettömän lähetteen magneettikuvaukseen, koska tinnituksessani soi suoran vingun lisäksi myös sykkivä piippaus. Kuvauksessa varmistetaan, ettei kyse ole verenkiertoon liittyvästä asiasta.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify




Sataset pinoon 
(Säv. Mäntynen)

Sataset pinoon on instrumentaali ja kitarailoittelu, joka löytyy uudelta Elämä jatkuu levyltä.

Sataset pinoon

(Tarinoita laulujen takaa.)

Sataset pinoon on biisi, joka tekee kunniaa The Police yhtyeelle. Instrumentaali jonka ei pitänyt päätyä Elämä jatkuu -levylle. Tarkoitus oli tuulettaa päätä ja tehdä jotain muusta poikkeavaa tyyliin vaihtelu virkistää. Halusin vain soittaa kitaraa ja tehdä simppelin livemäisen trio-biisin. Alkuperäinen idea kasvoi kuitenkin vähän suuremmaksi.

"Sataset pinoon" ei tarkoita rahaa, vaan isoja kitaravahvistinseiniä, joita näkee joidenkin rock-bändien lavarekvisiittana. Nimen keksi aikanaan bändikaverini Kimmo Kosenius (mm. Woude, Tumppi Varonen Problems?). Kyseessä on siis vanha jamittelu, jota tuli joskus bändin kanssa soitettua. 

Tämä biisi oli nopea ja suoraviivainen työstettävä. Varsinainen soitinnus oli nopeasti kasassa. Siihen sen piti jäädäkin. Aloin kuitenkin miettiä, josko yksinkertaisesta riffittelystä saisi irti enemmänkin. Niinpä mukaan tuli erilaisia kosketinsoittimia ja jopa Theremin. Siis tuo vanhojen kauhuleffojen äänimaisemasta tuttu ujeltava soitin. (Toki tässä tapauksessa syntetisaattorille mallinnettuna.)

Theremin

Jossain vaiheessa tuli tunne, että kokonaisuudesta uupui vielä kitarasoolo. (Sellaista ei alunperin ollut.) Halusin jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa. Mieleen tuli Yes -yhtyeen Owner of the lonely heart -hitin erikoinen soolo. Sen innoittamana päädyin omaan skittasoundiin. Varsinaiseen sooloon lähdin ajatuksella, että nyt soitetaan jotain outoa. Mielestäni sainkin siihen vähän vinksahtaneen fiiliksen.

Biisin valmistuttua aloin miettiä josko se sittenkin sopisi mukaan levylle. Miksei mukana voisi olla yksi instrumetaalikin. Niinpä päädyin sijoittamaan sen muiden laulujen keskelle, ikään kuin jakamaan levyn kahteen osaan.

Terveisin,

Timo

P.S.  Ensi kuussa kerron miten levyn seuraava laulu Univelkaa on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify




Sataset pinoon 
(Säv. Mäntynen)