Maailma on täynnä menestystarinoita, joissa halutaan korostaa kuinka usko itseensä ja unelmiinsa on johtanut kovan työn kautta suuriin saavutuksiin. Ei pelkästään musiikissa, vaan melkeinpä missä tahansa. Urheilussa, kirjallisuudessa, bisnesmaailmassa, jne. Voiko menestyksen salaisuus olla todellakin noin yksinkertainen? Ei varmasti. Siihen tarvitaan paljon muutakin. Eikä vähiten onnea.
Meitä kannustetaan luottamaan itseemme ja tekemään lujasti töitä unelmiemme eteen. Annetaan ymmärtää, että kova uurastus palkitaan vielä myöhemmin. Kerrotaan american dream tyylisiä esimerkkejä, kuinka jotkut ovat kyenneet toteuttamaan unelmansa. Esimerkiksi jokin aika sitten näin videon jossa Arnold Schwarzenegger kertoi siitä millaisia uhrauksia oli joutunut tekemään elämässään saavuttaakseen tavoitteensa ja kuinka paljon töitä se oli vaatinut. Tuli syvä kunnioitus miestä ja saavutuksiaan kohtaan. Samanlaiset tarinat ovat olleet erilaisten julkaisujen vakioaiheita iät ja ajat. Kirjoista elokuviin ja Valituista Paloista YouTubeen.
Vaan entä ne, jotka ovat tehneet yhtä paljon töitä unelmiensa eteen, mutta siitä huolimatta jääneet vaille niiden toteutumista? Ne jotka uhrauksiensa lisäksi ovat olleet lahjakkaita, kuten nuo menestyksensä saavuttaneetkin. Miksei heistä puhuta koskaan mitään? Miksei esimerkiksi nuorelle, jonka suurin haave on menestyä joskus soittajana tai laulajana, sanota suoraan, että vaikka olisit kuinka hyvä ja tekisit kaikkesi, niin se ei välttämättä takaa vielä mitään. Luultavasti siksi, ettei haluta lannistaa. Mutta onko se reilua, koska suurella todennäköisyydellä tämä nuorukainen havahtuu viisikymppisenä siihen, että unelmat eivät kaikesta yrittämisestä huolimatta toteutuneetkaan. Sen hyväksyminen ei välttämättä ole helppoa, vaikka elämä olisi jo opettanutkin realiteetteja monin tavoin tässä kovassa maailmassa.
Mikä tai mitkä tahansa asiat voivat olla unelmien esteenä. On hyvä tiedostaa, että kaiken lahjakkuuden ja työn lisäksi tarvitaan monien eri asioiden osumista kohdalleen. Pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja löytää se joku joka uskoo ja auttaa eteenpäin. Jo pelkästään noiden toteutumiseen saatetaan tarvita paljon tuuria. Menestyminen on siis hyvin pitkälle myös lottoa. Artistin, jonka ääni kuuluu radiosta, tilalla voisi aivan hyvin olla joku toinenkin. Moni fiksu ja menestystä maistamaan päässyt tiedostaakin tämän, osaten tuntea kiitollisuutta siitä kuinka onnekas on ollut.
Jokaisen matkan varrella tulee paljon asioita jotka voivat mennä pieleen. Muistan esimerkiksi kuinka aikanaan nuoruudessa tuli itselleni eteen ns. tuhannen taalan paikka. Suuri monikansallinen levy-yhtiö CBS halusi tehdä bändimme kanssa sopimuksen kahdesta täyspitkästä albumista. Voisiko parempaa toivoa? Varattiin aika studioon. Tarkoitus oli julkaista ensin single, jolla tuntematon suomipoppia soittava yhtye tuotaisiin esille. Nyt ei ollut varaa mokata! Vaan kaikki ei mennytkään niin kuin piti. Studiossa tuntui välillä, kuin bändin jäseniä olisi sinkun tekoa enemmän kiinnostanut oleskelutiloissa sijainnut biljardipöytä. Lauluja äänittäessä laulaja oli nauttinut "rentoutusta" sen verran liikaa, että tämän osuuksiin piti varata uusi aika toiselle päivälle. Sinkku saatiin kuitenkin valmiiksi kunnialla ja kuulostikin ihan kelvolliselta. Tosin kaiverrus oli vähän sinne päin, jonka seurauksena kokonaissoundi jäi vaisuhkoksi.
Mitä sitten tapahtui? No ei mitään. CBS oli kyllä varannut riittävästi markkoja kunnollisen singlen tekoon, mutta jätti kaiken markkinoinnin tekemättä. (Vieläkään en tiedä miksi.) Promootio tuntui jäävän siihen, että laulaja kiersi yhtenä päivänä Helsingin paikallisradioissa haastateltavana. Muuten bändi ei kuulunut, eikä näkynyt missään. A-puoli saattoi soida jonkun kerran radiossa. Levy-yhtiötä ei voinut silti syyttää kaikesta. Nimittäin yhtyeen sisällä tuntui olevan henki, että nyt räjähtää, eikä itse tarvitse tehdä enää mitään. Oikeasti olisi pitänyt laittaa uusi vaihde sisään. Lähteä keikoille, tarjota bändiä lehtiin, alkaa treenaamaan tosissaan uutta materiaalia, yms. Se kaikki jäi kuitenkin tekemättä. Toiminta jatkui yhtä puolivillaisena kuin ennen levy-yhtiön kiinnostumistakin.
Mitä siitä opimme? Emme mitään. Nimittäin pian sinkun jälkeen CBS menetti mielenkiintonsa bändiä kohtaan, jonka jälkeen oli aika etsiä uusi levy-yhtiö. Se löytyikin yllättävän helposti. Saimme Love Recordsin raunioilta nousseen Pyramidin kiinnostumaan yhtyeestämme. (Bändin nimi vaihtui uuden kustantajan toiveesta.) Jälleen studioon sinkkua tekemään. Tämän jälkeen levy-yhtiö ja bändi toimivat täsmälleen samalla tavalla kuin edelliselläkin kerralla. Eli kumpikaan ei tehnyt mitään. Viimeistään silloin tajusin, että olin väärässä porukassa. Kaverit olivat kuitenkin mukavia, jonka vuoksi jatkoin heidän kanssaan vielä monta vuotta. Mitään suurempaa ei kuitenkaan enää tapahtunut. Tosiasiat tiedostaen aloinkin siinä sivussa virittelemään muitakin juttuja. Myöhemmin tajusin myös, että jos olisin ollut aikanaan suoraviivaisempi ja hakeutunut aktiivisemmin toisin motivoituneiden ihmisten pariin, olisin saattanut kohdata uusia tilaisuuksia unelmieni saavuttamiseen. Vaan kumpi on musakuvioissa tärkeämpää, menestys vai hyvät kaverit? Siihen en osaa välttämättä vastata vieläkään.
Mitä tehdä jos unelmat eivät otakkaan toteutuakseen? Kannattaa hyväksyä, että lotossakin vain harva voittaa. Oman mielenrauhan kannalta on tärkeää pyrkiä löytämään musiikin tekemisestä se ydin mikä tuottaa itselle mielihyvää. Se voi olla mitä tahansa. Joku nauttii laulamisesta, toinen soittamisesta, kolmas biisien kirjoittamisesta, jne. Musiikin parissa voi saada miellyttäviä elämyksiä monella tavalla. Itselleni suurimman tyydytyksen tuo uuden musiikin luominen ja sen valmiiksi äänitteeksi saattaminen. Mikään ei ole mahtavampaa, kuin tuntea mitä on kyennyt synnyttämään aivan omin voimin. Kun on säveltänyt, sanoittanut, sovittanut, soittanut, laulanut, äänittänyt, miksannut, masteroinut kaikki kappaleet, tehnyt levyn kannet ja viimein saanut käteensä valmiin CD:n. (Siitäkin huolimatta, että levymyynti on musabisneksessä hiipumassa.) Silloin voin todellakin kokea saavuttaneeni jotain. Toki jossain on aina olemassa vielä se pieni unelma siitä, että se mille olen antanut kaikkeni päätyisi vielä muidenkin korviin ja tuottaisi iloa.
Mitä sitten itse sanoisin menestyksestä haaveilevalle muusikonalulle? Minä jonka navigaattorissa ei todellakaan ole valmista reittiä huipulle. Sanoisin, että kannattaa suunnata rohkeasti kohti unelmiaan ja tehdä kaikkensa niiden eteen. Rima täytyy pitää korkealla, koska vasemmalla kädellä puuhastelu johtaa harvoin mihinkään suurempaan. Kilpailu on kovaa ja aina löytyy niitä, jotka pyrkivät tekemään asiat vieläkin paremmin. On kuitenkin tiedostettava, että matkalla voi tapahtua, tai olla tapahtumatta, melkein mitä tahansa. Ei kannata lannistua jos unelmat eivät toteudukkaan - ei myydä rakasta soitintaan, lopettaa laulamista, tai vaihtaa bänditreenejä pingisvuoroihin. (Paitsi jos jälkimmäinen alkaa tuntua tärkeämmältä.) On hyväksyttävä, että elämä ei ole reilua ja itsensä voi lyödä läpi sellainenkin jolla on siihen heikommat edellytykset. Musiikissakaan menestyminen ei ole ainoa tavoittelemisen arvoinen asia. Koska perille pääsemisestä ei ole mitään takeita, kannattaa pyrkiä nauttimaan itse matkasta ja olla ylpeä omista aikaansaamisistaan. Siitäkin huolimatta, ettei muut välttämättä ymmärrä tai huomaa.
Vaan jos se tilaisuus jostain tulee, on siihen tartuttava tiukasti! Sitä ei saa päästää luisumaan käsistä. Sen jos minkä tiedän. Toista mahdollisuutta ei tule ehkä koskaan. Ja vielä lopuksi, aina voi myös lopettaa unelmoinnin ja pitää vain hauskaa. Sekään ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.
Terveisin,
Timo
https://www.facebook.com/timomantynen.music
