Syyskuun 21.

(Tarinoita laulujen takaa.)

Teini-iässä tein englanninkielisen biisin, johon joidenkin vuosien kuluttua bändikaveri kirjoitti suomenkieliset sanat. Jossain vaiheessa bändi hajosi, mutta melodia jäi pyörimään mieleen. Halusin tehdä siihen itseni näköisen tekstin. Vuodet vierivät ja bändit vaihtuivat, mutta uusi sanoitus antoi vain odottaa. Kului peräti nelisenkymmentä vuotta laulun säveltämisestä, ennen kuin se heräsi jälleen henkiin!

Parisuhteeni oli saavuttamassa ensimmäisen vuoden rajapyykin. Mietin, että sen kunniaksi voisi tehdä vaikka laulun. Mieleen tuli nuorena miehenalkuna säveltämäni kappale. Siinäpä olisikin juuri aiheeseen sopiva raikas ja hyväntuulinen melodia. Kuinka olinkaan osannut säveltää jotain sellaista niin nuorena. Soinnutuskin oli tavallista hienostuneempi. Saisinko viimeinkin tehtyä siihen ansaitsemansa sanoituksen? Ajattelin, että olisipa kiva, jos meillä kumppanin kanssa olisi oma syntymäpäivälaulu muistuttamassa päivästä jolloin kohtasimme ensimmäisen kerran. Laulu, jolla voisi olla oma paikkansa vielä tulevinakin vuosina. Yllättäin aiheeseen sopiva teksti syntyikin melko vaivattomasti. Vuosikymmenten odotus palkittiin. Olin iloinen. Se oli viimeinkin valmis!

Tavoitteena oli tehdä yksinkertainen, mutta mukaansa tempaava sovitus. Ensimmäisessä teininä tehdyssä demossa oli halpa rytmikone hoitamassa rumpujen virkaa. Halusin säilyttää jotain siitä vähän hassun kököstä tunnelmasta. Niinpä rakensin rumpuraidan, joka oli simppeli, hieman kotikutoisen kuuloinen ja toi ajoittain mieleen vaatimattoman rytmikoneen, kuulostaen silti myös tavalliselta rumpusetiltä. Säestäviksi soittimiksi tuli rumpujen ja basson lisäksi vain yksi sähkökitara ja sähköpiano. Kitaran ajoin kertosäkeissä efektin läpi, joka muutti soittimen liki tunnistamattomaksi. Syntetisaattoreita lisäilin hillitysti sinne tänne elävöittämään sovitusta. Kitarasooloksi päätyi lopulta yksinkertainen puhtaalla soundilla soitettu melodia, jonka soitin alunperin vain auttamaan biisin rakentamista.

Yleensä lauluosuuksien tekeminen aiheuttaa minulle harmaita hiuksia (johtuvat siis siitä), mutta tällä kertaa laulaminen oli jopa helppoa. Melodia sopii äänihuulilleni täydellisesti. Sävellajia jouduin silti pudottamaan kaksi sävelaskelta nuoruusvuosista. Päälaulun lisäksi lauloin vielä normaaliin tapaan joitakin tuplauksia, stemmoja ja köörejä.

Tämän kappaleen yksi erikoisuus on intron ja välikohdan 7/4 tahdissa kulkeva lyhyt instrumentaaliosuus. Aikanaan se tuotti hieman päänvaivaa bändin rumpalille. Tarkoitus oli sovittaa nuo kohdat tahtilajin mukaisesti, mutta sitten keksin, että mitä jos rummut soittaisivatkin 4/4 ja muu soitinnus menisi 7/4. Siitä syntyi jotenkin hauskasti vinksahtanut fiilis. Välikohtaan soitin vielä introsta poikkeavan bassokuvion.

Biisejä työstäessä tulee paljon hetkiä, jolloin tuntee tarpovansa suossa, eteneminen on raskasta, eikä itsensä motivoiminen ole helppoa. Vaan joskus käy niinkin, että työn alla oleva kappale synnyttää melkein itse itsensä. Syyskuun 21. on laulu jonka jokainen tekovaihe tuntui innostavalta ja vaivattomalta. Kuuluisikohan se peräti lopputuloksestakin? Oli miten oli, niin tätä biisiä tehdessä nautin jokaisesta hetkestä.

Terveisin,

Timo

P.S.  Ensi kuussa kerron miten Elämä jatkuu levyn seuraava laulu Somesinkku on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify




Syyskuun 21.
(Säv. San. Mäntynen)

On syksy taas, kun vuosi mennyt on.
Nyt vuoden muistot mä laitan kansioon.
Sen suljen viimein ja uuden aukaisen
ja jatkan kanssasi muistoja poimien.

Tää on syntymäpäivä yhteinen.
Nyt on syyskuun kahdeskymmenesensimmäinen.

On vuosi mennyt päivä kerrallaan.
Kuinka kanssas on niin helppoo ollutkaan?
Ne päivät alkaisin aina uudelleen.
(Sen tiedän tarkalleen.)
Siksi meille syntymäpäivälaulun teen.

Tää on syntymäpäivä yhteinen.
Nyt on syyskuun kahdeskymmenesensimmäinen.

(Hyvää syntymäpäivää.)

Tää on syntymäpäivä yhteinen.
Nyt on syyskuun kahdeskymmenesensimmäinen.

Univelkaa

(Tarinoita laulujen takaa.)

Se kuinka toinen voi ensin viedä sydämen, ja sitten rikkoa sen, ei varmasti ole kovin tuore aihe. Tässä laulussa, jonka tekohetkellä olin todella hajalla, on silti jotain erikoista. Normaalisti biisin työstämiseen kaikkinensa saattaa minulla mennä kuukausikin. Tässä tapauksessa säveltämiseen, sanoittamiseen ja toteuttamiseen (soitot, laulut ja miksaus) meni vain neljä päivää! Se oli puristettava ulos ennätysvauhdilla, koska päänsisäiseen sekamelskaan oli saatava jotain selvyyttä.

Laulun taustalla on rikkoutunut parisuhde jossa minulle kerrottiin itsestäni asioita joista en tunnistanut itseäni. Vastaavaan en ollut törmännyt koskaan aiemmin, enkä myöskään sen jälkeen. Suhteesta ja sen ongelmista oli muodostunut toiselle voimakas subjektiivinen totuus, jonka seurauksena näkemykseni ja käsitykseni oikeasta ja väärästä alkoivat hämärtyä jo omassa päässänikin. Eron jälkeinen toipumisprosessi siihen jossa vähitellen löysin taas tutun itseni oli pitkä ja raskas.

Eroa seuranneiden monien valvottujen öiden jälkeen päätin, että jotain on saatava dokumentoitua. Kaikkea ei tietenkään saa mahtumaan lyhyeen lauluun, mutta ajattelin, että kirjoitan sen mikä eniten vaivasi mieltä. Sen verran oli huumoria tallella, että ajattelin tekeväni bluesin tyyliin "my baby left me". Siitä syntyikin biisin bluesmainen poljento, vaikka pop-ballaadin puolella liikutaankin.

Minulla ei siis ollut mielessä pientäkään melodian- tai tekstinpätkää. Lähdin työstämään täysin tyhjältä pöydältä. Kirjoitin ja hyräilin. Energiat oli niin vähissä, että otin kaikkiin tekovaiheisiin asenteen "nopeasti eteenpäin ilman miettimisiä ja hieromisia". Äänitysvaiheessa yllätyin siitä miten onnistuin soittamaan tarkan ja tasaisen kompin nopeasti. Noin hitaalla tempolla se ei ole ihan helppoa. Ehkä väsymys poisti turhan yrittämisen.

Lopulta biisistä tuli kertomus yhdestä elämäntapahtumasta. Ei kovin suuri taiteellinen saavutus, mutta jonkinlainen dokumentti jossa sain kertoa edes jotain siitä miten asiat mielestäni oikeasti menivät. Vei oman aikansa, ennen kuin pystyin kuuntelemaan tätä "bluesia" ilman tunteiden palaamista erohetkeen. Nykyisin Univelkaa on minulle vain laulu muiden joukossa. Laulu josta en ole kovin ylpeä, mutta joka oli pakko tehdä. Olen silti tyytyväinen siihen, että sain sen puristettua itsestäni.

Terveisin,

Timo

P.S.  Ensi kuussa kerron miten levyn seuraava laulu Syyskuun 21. on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify




Univelkaa
(Säv. San. Mäntynen)

Meillä kummallakin on
oma versiomme siitä mitä tapahtui.
Ja minkä painolastin alle
rakkautemme luhistui.

Nyt sä olet siellä jossain
väsyneenä niin kuin minäkin.
Olen valvonut jo viikon.
Ehkä joudan toisenkin.

Tää on vain univelkaa
siitä kuinka paljon rakastin.
Univelkaa siitä kun en saa sua takaisin.
Tää on vain univelkaa.
Kunpa pahaa unta olla vois.
Univelkaa - nyt kirjoitan sut pois.

Sanoit mulle, että muutuin.
Myöntänyt en ensin, ehkä muutuinkin.
Nyt sitä miettinyt kun oon,
nään jo kaiken selvemmin.

En voinut enää tietää
miten mistäkin milloinkin puhuisin.
Ohuella jäällä kuljin
varovaisin askelin.

Tää on vain univelkaa...

Olet päätöksesi tehnyt.
Siihen mahdoton on enää vaikuttaa.
Olet aina silti rakas.
Sua en voisi unohtaa.

Tää on vain univelkaa...