perjantai 1. toukokuuta 2020

Rakkauden belsebuubi

(Tarinoita laulujen takaa.)

Asiaa sinkuille osa 1.

Miksi monet sinkut eivät löydä parisuhdetta? Miksi deittipalvelut ovat pullollaan ikisinkkuja? Tämä laulu kertoo yhden syyn. Kokemuksesta voin sanoa, että syy on harmillisen yleinen. Siksi olikin paikallaan tehdä aiheesta laulu. Ote on hieman piruileva, mutta hyväntahtoisesti.


Laulu on alunperin lähtöisin Rudi Heinosen kynästä. Halusin alkaa työstämään biisiä, mutta jokin esti tarttumasta toimeen. Ensin mietin, että en halua laulaa juomalaulua. Alkuperäisessä tekstissä kerrottiin ryyppäämisestä ja krapulasta. Sitten tuli tunne, että melodiakin voisi olla hieman toisenlainen. Jotain biisissä kuitenkin oli, mikä piti sen mielessä.

En muista enää mistä keksin alkaa piruilla sinkuille, jotka eivät millään löydä mieleistään, vaan etsivät loputtomasti parempaa. Aiheesta oli kyllä kertynyt itselle kokemusta useamman vuoden ajalta. En kuitenkaan halunnut olla oikeasti ilkeä, koska näitä pitkään sinkkuna viihtyneitä löytyy omasta lähipiiristäkin. Niinpä keksin itselleni jonkinlaisen alter egon, jonka suulla saatoin piikitellä hieman vapaammin. Sanoituksen valmistuttua huomasin, että asetelmassa olikin jotain yhteistä Mikko Alatalon vanhaan lauluun Känkkäränkkä.

Uuden tekstin jälkeen tuntui entistä selkeämmin, ettei alkuperäinen melodia sovi tarinaan. Siihen piti saada enemmän piruilun makua. Niinpä päädyin muuttamaan melodiaa niinkin paljon, ettei alkuperäisestä jäänyt paljoakaan jäljelle. Oikeastaan alkuperäisestä säilyi sellaisenaan vain kitarariffi ja sointurakenne. Joissakin kohdissa melodia menee läheltä alkuperäistä. Tätä versiota ei olisi kuitenkaan syntynyt ilman alkuperäistä. Niinpä krediitit myös Heinoselle.

Alunperin biisiin oli tarkoitus tulla perinteinen junakomppi, mutta sen sijaan halusin enemmän modernimpaa keinahtelua ja tanssittavuutta. Tässäkin päädyin vähän erikoiseen ratkaisuun rumpujen osalta, kun kertosäkeessä soi kaksi eri settiä päällekkäin. Ensimmäinen (sama kuin säkeistöissä) soittaa kevyempää ja toinen tanakampaa biittiä. Tällä tavalla sain kertosäkeisiin enemmän potkua. Sovituksesta löytyy myös mielenkiintoista äänimaisemaa. Ajoin sointuja soittavan kitaran vahvan filtteröinnin läpi. Lopputuloksesta ei uskoisi, että taustalla pulppuileva soitin ei ole syntetisaattori vaan sähkökitara.

Terveisin,
Timo

P.S.  Seraavalla kerralla kerron miten levyn instrumentaali Sataset pinoon on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify



Rakkauden belsebuubi
(Säv. Mäntynen - Heinonen / San. Mäntynen)

Sä voit etsii sitä tunnetta, kun kipinöi
ja pääsi menee aivan sekaisin.
Vaan muistatko sen kuinka vasten kasvoja löi
pettymys, kun karusellin pysäytin?

Olen belsebuubi rakkauden.
Se piru joka tappaa sen
niin talossa kuin puutarhassakin.
Olen belsebuubi rakkauden
hard core ammattilainen
ja toimenkuvaan liitän sinutkin.

Sä voit pystytellä niitä pilvilinnojas,
mut' kaiken saan mä aina sortumaan.
Turha luulla, että onni sua odottais.
Jos kurkistaa, mä saan sen haihtumaan.

Olen belsebuubi rakkauden...

Ymmärräthän, että kaikki on sun omaa syytä,
liian ylös aloit kurkottaa.
Jos sä lupaat pitää jalat maassa tiukasti,
niin lupaan myöskin sinut unohtaa.

Olen belsebuubi rakkauden...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti