perjantai 14. helmikuuta 2020

Onnen valtatie

(Tarinoita laulujen takaa.)

Mietin mistä tämä laulu lähtikään liikkeelle. Sitten muistin, että Elämä jatkuu -levyn biisejä työstäessäni kahlasin vanhoja demoja. Tietokoneen kansioista löytyi akustisella kitaralla säestetty hyräily jonka nimi oli Mitä tämä on. Muistin ihmetelleeni mistä moinen melodia oli päähän tullut. (Siitä nimi siis.) En ollut varma oliko se jotain aiemmin kuulemaani, vaiko oikeasti oman pääni synnyttämää. Tuntui liian hyvältä ollakseen totta.


Sanoitus syntyi levyä tehdessä hetkessä, jossa silloinen parisuhteeni oli tullut jonkinlaiseen välitilaan. Olin rakastunut ja onnellinen, mutta samalla koin varjojen lähestyvän. Minusta tuntui, että löysin itseni liian usein tilanteesta, jossa olin yllättäin anteeksipyytäjän osassa. Se oli minulle aivan uusi kokemus. En kokenut olevani sellainen miksi toinen sai minut itseni tuntemaan. Tästä laulustakin tuli yhdenlainen anteeksipyyntö. Halusin korjata jotain minkä rikkinäisyyttä en kyennyt ymmärtämään. On vaikea paikata venettä, jos ei tiedä miksi tai mistä se vuotaa, vaikka kuinka olisi tahtoa ja halua.

Alkuperäinen hyräilydemo oli lähes folk-henkinen, mutta lopullinen sovitus karkasi kauas siitä. Halusin jotain modernia rytmiikkaa. En kuitenkaan sitä nykyaikana usein kuultua "kebap-komppia", jonka tunnistaa hyvin siitä, että päälle voi laulaa "kebappikomppi, kebappikomppi...". Laulun säkeistöjen rumpubiittiä lähemmäksi en tuota turkkilaisen lihan rytmiä taida taipua. Kertosäkeisiin halusin jonkinlaista jylhää, mutta samalla leijuvaa, tunnelmaa. Säkeistöjen rummut jatkavat, mutta saavat päälleen toisen suorempaa rytmiä soittavan rumpusetin. Syntetisaattoreita on paljon ja kerroksittain. Niiden kanssa soi vielä sähkökitaran alakielillä soitettu hidas kuvio.

Lopputulos on omaan korvaan vähän hämmentävä. Olen kyllä hyvinkin tyytyväinen biisiin, mutta sen lopullinen muoto on todella kaukana lähtöpisteestä. Muistiinpanodemo enteili kevyttä ja kaunista, mutta laulusta tulikin jopa aavistuksen tummanpuhuva.

Terveisin,
Timo

P.S.  Ensi kuussa kerron miten levyn seuraava laulu Vastatuuleen on syntynyt.

Facebook
Nettisivut + myynti
Levykauppa Äx
Spotify




Onnen valtatie
(Säv. / San. Mäntynen)

Tää on pitkä tie,
se vie kai minne lie.
Se joskus kadottaa,
ja saattaa pysäyttää.
Mut' tänään kehoittaa
sut kyytiin pyytämään.

Hei, mihin ajetaan,
vai ajetaanko vaan?
Ja vastaan otetaan
se mitä kohdataan.
Ja minne saavutaan,
taas sieltä jatketaan.

Tää on meidän tie.
Onnen valtatie.
Kun sitä kuljetaan,
eikä jäädä oottamaan,
vielä kotiin meidät vie
tää Onnen valtatie.

Tiedän vähemmän,
ja luulen enemmän.
Suunnan kadotan,
niin kuin sinäkin.
Sua silti rakastan
läpi yön ja takaisin.

Tää on meidän tie...