Huoraamisen loppu

(Avoin kirje musiikkiteollisuudelle.)

Hyvä Musiikkiteollisuus,

Olen viime aikoina alkanut kokea vaatimuksesi kohtuuttomiksi. Sinä elät omassa norsunluutornissasi, jonne minun tavallisen ihmisen, joka elää ja hengittää musiikista ja sen tekemisestä, on mahdoton päästä kapuamaan. Sinä päätät mitä ihmisille tarjotaan kuunneltavaksi. Sinulla on valta muutaman suuren levy-yhtiön kautta nostaa haluamasi harvat artistit julkisuuteen ja jättää suurimman osan lahjakkaista taiteilijoista tornisi juurelle haaveilemaan menestyksestä.

Sinua ei nykyään kiinnosta millaisia persoonallisuuksia ja hienoja ihmisiä jätät valtakuntasi ulkopuolelle. Minä kuitenkin tiedän, että meissä on todella paljon mahtavia tyyppejä, jotka synnyttävät mahtavaa musiikkia. Se saattaa joidenkin kohdalla poiketa hieman siitä mitä Sinä pidät oikeanlaisena musiikkina, koska Sinua kiinnostaa vain raha ja sen perusteella laskelmoit millainen musiikki on juuri nyt sitä mikä myy. (Siitäkin huolimatta, että suuri osa ihmisistä on siihen täysin kyllästyneitä.) Sinä et enää usko siihen, että ihmiset haluaisivat itse löytää mielimusiikkinsa. Ajattelet mielummin, että Sinulla ei ole varaa kokeiluihin, koska on turvallisempaa vain päättää minkä markkinointiin laitat rahasi ja tuoda se kuulijoille sellaisella voimalla jossa vaihtoehtoja ei tunneta. Ennen sellaista kutsuttiin aivopesuksi.

Sinä muodostat kavereidesi kanssa piirin johon kuuluu kolme maailman suurinta levy-yhtiötä. Suomessa mukaan lasketaan myös neljäs levy-yhtiö, jonka takana on monia mediakanavia hallitseva suuri liiketoimintayksikkö. Näiden jättiläisten lisäksi mukana on myös muutama suuresta päätäntävallasta nauttiva henkilö, jotka seisovat monien radiokanavien soittolistojen ja internetin suoratoistopalveluiden musiikkivalintojen takana. (Tavallinen radionkuuntelija tuskin tietää, että yksi ja sama ihminen vastaa usean eri aseman soittolistasta.) Tämän musiikkimaailmaa hallitsevan keskittymän takia meidän tornisi juurella kärkkyvien on lähes mahdoton saada laulujamme ihmisten kuultavaksi. Jos emme ole saaneet levytys-/julkaisusopimusta Sinun levy-yhtiösi kanssa, emme myöskään tahdo saada musiikkiamme soimaan radioon, tai suoratoistopalvelujen virallisille soittolistoille. Sinä kavereinesi muodostatte symbioosin, jonka sisällä jokaisen toiminta tukee siihen kuuluvien omaa toimintaa. Siihen maailmaan ei harvojen valittujen ulkopuolelta ole asiaa.

Minä laulan, soitan, sävellän, sanoitan, sovitan, äänitän, miksaan, masteroin, tuotan ja teen vielä levynkannetkin. Olen opetellut tuon kaiken, koska minulla ei ole varaa kalliisiin studiotunteihin, eikä muiden ammattilaisten vaatimiin kuluihin. Olen myös tehnyt itseni markkinointia. Opiskellut sitä monista YouTuben aihetta käsittelevistä videoista, joiden ydinsanomana (lukuisten yksityiskohtaisten ohjeiden takana) on itsensä kiinnostavaksi tekeminen. Olen lähestynyt monet kerrat Sinun levy-yhtiöitäsi, lähes kaikkia radioasemia, sekä Spotifyn virallisista soittolistoista vastaavaa henkilöä. Opetellut nettisivujen tekemistä. Pyörittänyt artistisivua Facebookissa ja tuhlannut paljon rahaa siellä mainostamiseen. Olen yrittänyt tuoda itseäni esille niin monin tavoin, että aikamiestä alkaa jo hävettää.

Nyt se on kuitenkin loppu. Olen nimittäin totaalisen kyllästynyt kaikkeen promoamiseen. Siihen loputtomaan ja tuloksettomaan huomionhakuun, joka vie järjettömän suuren määrän aikaa ja energiaa. Sanomattakin on selvää, että se on pois siitä varsinaisesta asiasta, eli uuden musiikin luomisesta. Sanotaan, että kova työ tuo tuloksia. Taiteessani olen uskonut siihen aina ja pyrkinyt tinkimättömästi kehittymään ja antamaan kaikkeni. Sen sijaan itsensä tyrkyttämisessä, jota joskus kutsuttiin myös huoraamiseksi, en ole uskonut kovaan työhön enää pitkiin aikoihin. En jaksa enää yrittää olla kiinnostava. Tästä lähtien julkaisen musiikkiani vain matalalla profiililla, koska olen huomannut, että loppujen lopuksi se ei kuitenkaan kiinnosta juuri ketään. Ihmiset kun ovat tottuneet siihen, että uusi musiikki tarjoillaan heille ns. ylemmältä taholta. Muu ei ole yhtä uskottavaa.

Kyse ei suinkaan ole siitä, ettenkö uskoisi itseeni ja musiikkiini. Päinvastoin. Tunnen, että se on niitä harvoja asioita, joissa koen oikeasti osaavani jotain. Tunnen myös tervettä ylpeyttä siitä mitä olen monien vuosien aikana oppinut ja saanut aikaiseksi. Se ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo. Pääasia on tietenkin se musiikki, jonka jokainen kokee omalla tavallaan. Jos siitä ei pidetä, on se asia joka on helppo hyväksyä ja syitä voi lähteä hakemaan itsestä. Suurin ongelma on kuitenkin siinä, ettei ihmisillä ole kunnon mahdollisuutta päästä edes tutustumaan musiikkiini. Sama ongelma on lähes kaikilla independent artisteilla. Sinä Musiikkiteollisuus olet kaapannut kaikki langat omiin käsiisi. Sinä päätät mitä ihmisille tarjotaan kuunneltavaksi. Kaikki muu tuppaa jäädä sen alle piiloon.

Muistan vielä ajan, jolloin levy-yhtiöitä oli useita ja levytyssopimuksen saaminen paljon helpompaa. Internettiä ei vielä ollut, eikä radioiden soittolistoja. Radiokanavien toimittajilla oli mahdollisuus valita itse mieleistään musiikkia omiin ohjelmiinsa. Toimittajien makuja oli monenlaisia ja ihmiset saivat kuulla musiikkia laidasta laitaan. Monissa levy-yhtiöissäkin saatettiin tehdä sopimuksia sydäntä kuunnellen, koska musiikin ääni oli tärkeämpää kuin kassakoneen.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja sen mukana myös musiikki. Jälkimmäinen ei ole ollut välttämättä edistystä, koska mitä yksinkertaisempaa musiikki on, sitä helpommin se jää pakkosyötössä soimaan päähän. En haluaisi kuulua nuoremman polven artisteihin, joiden yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on kyetä tähtäämään juuri siihen samaan muottiin josta Sinun rahavirta nykyään syntyy. Hyvästi kauniit polveilevat melodiat, mielikuvitukselliset sointu- ja sovitusratkaisut, sekä lyyriset sanoitukset, joiden avautuminen vaatii kuuntelukertoja. Tervetuloa kolmen sävelen hokemat ja kuoliaaksi prosessoitu tuotanto absoluuttisine konebiitteineen ja tunetettuine lauluineen. Hyvästi taiteilijoiden sieluista syntynyt musiikki, jonka Sinä Musiikkiteollisuus olet saanut tukahdutettua henkihieveriin.

Ymmärrän, ettei Sinua juurikaan hetkauta minun kirjoitukseni. Olenhan jo ikänikin puolesta liian vanha kuuluessani samaan sukupolveen, kuin aikalaistemme sankarit bändeistä Hassisen Kone, Dingo, Kolmas Nainen, Yö, Hanoi Rocks, jne. Maailma on nuorten. Siksi onkin sopivaa päättää tämä kirjeeni Sinulle rakas Musiikkiteollisuus aasinsiltamaisesti omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni palaavalla biisilläni Annala. Eihän kukaan edes rockaa enää kuten meidän nuoruudessa. 😉

Ystävällisin terveisin ja kertakäyttöartistien tuomia vuolaita rahavirtoja toivottaen,

Timo Mäntynen
"Tuntematon artisti"  

P.S. Tunnen myös sympatiaa monia hylkäämiäsi vanhemman polven tähtiä kohtaan, koska heilläkin voisi olla vielä paljon annettavaa.