maanantai 26. elokuuta 2019

Tuntematon artisti ja mission impossible

Tähän alkuun on todettava, että vaikka välillä mielessä pyöriikin erilaisia asioita, en ollut koskaan ajatellut alkaa kirjoittamaan niistä blogeja. Tämä on vain yksi kirjoitus ja nähtäväksi jää miten tulee käymään jatkossa.


Olen viime aikoina opiskellut asioita mitkä liittyvät artistin kiinnostavuuteen ja yleisön mielenkiinnon herättämiseen. Esiin on päällimmäisenä noussut monenlaiset oheistoiminnat ja niihin liittyvä sisällön tuottaminen.

Ideana on, että ihmiset saadaan kiinnostumaan esimerkiksi säännöllisillä YouTube -videoilla, tai vaikka blogikirjoituksilla. Eli ensin herätetään mielenkiinto ja sen jälkeen pidetään seuraaja otteessa. Näin artisti saa vähitellen kasvatettua omaa kiinnostavuuttaan ja sitä kautta varsinaista tuotettaan eli musiikkia eteenpäin.

Näin siis jos artisti ei kuulu niiden harvojen valittujen joukkoon, jotka nostetaan muutaman suuren levy-yhtiön toimesta yleisölle tarjoiltavaksi ja sitä kautta myös radioaaltojen kannateltavaksi. Ilman näiden kahden suurta vaikutusvaltaa artisti on enemmän tai vähemmän yksin. Monen musiikintekijän kohdalla se tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että paukut riittävät etupäässä vain siihen tärkeimpään eli itse musiikin synnyttämiseen.

Harvalla on varaa maksaa kalliita studiokuluja, tai muuta tekniseen toteutukseen liittyvää. On siis kyettävä istumaan monella pallilla samanaikaisesti. Eli on opeteltava studiotekniikkaa, kyettävä itse äänittämään, miksaamaan ja masteroimaan omat tuotoksensa. Siis sen lisäksi, että myös säveltää, sanoittaa, laulaa ja soittaa kaiken levyllä kuuluvan. Voin kokemuksesta sanoa, että täyspitkän levyn tekeminen on niin vaativaa, että alussa mainittu oheistoiminnan tuottaminen jää monelta varmasti toteutumatta.

Artisti on ihminen joka antaa voimavarojensa rajoissa kaikkensa omalle taiteelleen niin ajallisesti kuin myös taloudellisestikin. Kunnianhimoinen muusikko ei puuhastele vasemmalla kädellä puolivillaisesti. Hän miettii jokaisessa työvaiheessa kuinka pääsisi parempaan lopputulokseen. Tekee kaiken niin hyvin kuin osaa tietäen, että se on ainoa mahdollisuus päästä eteenpäin. Hän tietää myös, että Suomi on täynnä lahjakkaita lauluntekijöitä ja esittäjiä joilla olisi aivan yhtä hyvät edellytykset (ellei jopa paremmat) menestyä kuin niillä harvoilla esiin nostetuilla.

Koska tämän artistin energia ei välttämättä riitä YouTube videosarjan pyörittämiseen tai säännöllisiin blogikirjoituksiin on keskityttävä siihen mikä on tärkeintä. Eli kaikkeen mitä tapahtuu inspiraation ja valmiin äänitteen välillä. Tällä hetkellä se tarkoittaa kolmannen albumin viimeistelyä. Vuodenvaihteessa julkaistava levy jää luultavasti suurelle yleisölle yhtä tuntemattomaksi kuin lukemattomien muiden itsenäisten musiikintekijöiden uurastukset. Se on tuntemattoman taiteilijan ja artistin osa nykyisessä musiikkibisneksessä.

Laulut puhukoot silti puolestaan. Kiitoksia etukäteen kaikille jotka onnistuvat ne jostain löytämään!

Terveisin,
Timo

https://www.facebook.com/timomantynen.music
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti