Musiikkivideot - tarvitaanko sellaisia?

Jääkö laulu ilman musiikkivideota vaille huomiota? Nostaako video uuden laulun tai artistin kiinnostavuutta? Haluanko panostaa musiikkivideoiden tekemiseen? Paljon kysymyksiä. Ehkä joitakin vastauksiakin.

Heti alkuun on myönnettävä, että tokihan minäkin mielelläni katson musiikkivideoita. Ne kun hemmottelevat korvien lisäksi myös silmiä. Vaan jos videot ovat kovin suosittuja, niin jääkö kuvaton musiikki sen jalkoihin? Luultavasti ei, ainakaan tunnetuilla esittäjillä, koska musiikkia kuunnellaan paljon muutenkin. Uudelle tulokkaalle sen sijaan video toimii erinomaisena esittäytymisenä. Ilman kuvaa on vaikeampi herättää huomiota. Videoiden suuri suosio laittaakin miettimään mikä nykymusiikissa on oikeastaan oleellista? Haluaisin ajatella, että tietysti se musiikki. Silti kun katsoo tämän hetken suosituimpia artisteja YouTubesta voi huomata, että katselukerrat ovat huikeita. Kansainvälisillä eturivin artisteilla jopa sadoissa miljoonissa. Suomalaisillakaan ei mene huonosti. Miljoonan raja menee usein rikki. On tietysti mahdotonta tietää onko video käynnistetty vain kuuntelumielessä vai onko sitä myös katsottu.

Jos miettii historiaa taaksepäin niin voi todeta, että musiikkiesityksiä on filmattu liki siitä saakka kun elävää kuvaa on ylipäätään saatu taltioitua. Popmusiikin suosion kasvun myötä yhden kappaleen pituisia pikkuelokuvia alettiin tehdä enemmänkin. Suurin mullistus tapahtui kuitenkin 80-luvulla uuden pop ja rock musiikkiin erikoistuneen televisiokanava MTV:n myötä. Musiikkivideoiden tekeminen kasvoi räjähdysmäisesti. Levyjä myytiin ennätyksellisiä määriä. Osin juuri videoiden ansiosta. Vuosituhannen vaihtumisen jälkeen musiikkibisneksessä alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Levymyynti kääntyi laskuun ja musiikin kuuntelu alkoi siirtymään erilaisiin internetissä toimiviin palveluihin. Videoita sen sijaan tehdään edelleen kuin mitään muutosta ei olisi tapahtunutkaan. Television sijasti niitä katsotaan vain YouTubesta.

Hyvin tehdyn musiikkivideon katsominen on viihdyttävää. Sellaiseen tarvitaan useinmiten rahaa. Se ei ole kovin suuri ongelma levytyssopimuksen omaaville artisteille ja bändeille. Vaan entä jos kyseessä onkin ns. independent musiikintekijä/-esittäjä. Pitäisikö silloinkin kaivaa jostain rahaa videon tekoon? Harvemmilla on mistä kaivaa. Ne rahat kun menevät jo itse äänitteen tekemiseen. No eipä hätää. Voihan videon tehdä itse kotikutoisesti ja edullisestikin - vaikka kännykällä. (Kuten tuossa alun kuvassa.) Vaan mikä on sellaisen videon hyöty? Onko "kotivideon" katsominen yhtä mielenkiintoista kuin sellaisen jonka takana on osaavat ammattilaiset? Toki jopa eräät suuret maailmanluokan tähdetkin ovat joskus tehneet kieli poskella halpisvideoita. Nekin ovat olleet usein varsin viihdyttäviä. Niissä lähtöasetelma on kuitenkin eri kuin vielä nimettömällä esiintyjällä. Saavutetulla asemalla ja hyvin kasvaneella karismalla kun on myös merkitystä.

Itse olisin monesti kaivannut osaavaa apua musiikkivideoiden tekemiseen omille lauluilleni. Luulen, että meillä riippumattomilla musiikintekijöillä se on oikeastaan krooninen tarve. Videoiden markkina-arvo on hyvin tiedossa. Toiset päätyvät tekemään yksinkertaisia videoita. Sellaisessa on toki omat hienot puolensa. Itse olen kuitenkin kokenut ongelmalliseksi monien videoiden kotikutoisuuden suhteessa taustalla soivaan musiikkiin. Jälkimmäinen kun on useinmiten mallikkaasti toteutettu. Joko siihen ei ole tarvinnut suuria taloudellisia satsauksia (omatoimisen osaamisen vuoksi) tai sitten säästöt on sijoitettu studiokuluihin, masterointiin ja levyjen painamiseen. Omasta mielestä halvan näköinen video syö hyvin tuotetun musiikin uskottavuutta. Mitähän mieltä muut ovat?

Kyllähän minäkin aikanaan laitoin näppini musavideoon jonka budjetti oli 0 €. Olihan sen tekeminen yhtenä kokemuksena ihan mielenkiintoista. Siitä huolimatta olen ollut aina tyytyväisempi siihen mitä levyltä kuuluu enkä koe, että video tekisi oikeutta siinä soivalle biisille. Veikkaanpa, että moni tavallinen YouTuben kahlaajakin (tietoisesti tai tietämättään) regoi halvalta näyttävään videoon musiikin kustannuksella. Siksi voi olla, että vähävaraisena taiteilijana keskityn jatkossakin vain pelkän musiikin julkaisemiseen ja laittamaan kaiken osaamiseni siihen. Vaan ainahan voi tietysti muuttaa mieltä...

Myöhässä taas (2010)

Terveisin,
Timo

https://www.facebook.com/timomantynen.music

Elämää ja aivokemiaa

(Tarinoita laulujen takaa.)

Koulukiusaaminen, henkinen jaksaminen, mielenrauha ja tasapaino ovat asioita joista on tullut minulle erittäin tärkeitä omien elämänkokemusten kautta. Sen vuoksi sympatiani ovat aina vähempiosaisten, kaltoin kohdeltujen ja kovia kokeneiden puolella. Niiden jotka liian usein jätetään yksin silloin kun kannettavaa tulee liikaa.

Laulu Elämää ja aivokemiaa löytyy vuonna 2010 ilmestyneeltä samannimiseltä esikoisalbumilta. Se on henkilökohtaisimpia laulujani ja tietystä näkökulmasta myös omaelämänkertainen. Halusin kirjoittaa asioista joilla on ollut suuri vaikutus siihen millainen ihminen minusta on tullut. Elämässä on tapahtunut paljon kivaa, mutta tämä laulu kertoo siitä toisesta puolesta. Asioista joita en pääse koskaan pakoon ja jotka seuraavat aina mukana vaikuttamassa lähes kaikkeen mitä teen tai mitä olen. Siitäkin huolimatta, että moni asia on nykyään paljon paremmin kuin aikanaan.

Laulussa käydään läpi mm. kiusatuksi tulemista. En tarkoita mitään normaaleja nahisteluja vaan ihan oikeaa päivästä ja vuodesta toiseen jatkuvaa itsetunnon romuttavaa kiusaamista. (Onneksi näistä asioista puhutaan nykyään paljon enemmän kuin silloin.) Ensin siis lastentarhassa, sen jälkeen koulussa ja lopuksi vielä ensimmäisinä vuosina työelämässä. Harva selviää sellaisesta vuosia kestävästä mankelista ilman pysyviä seurauksia. Itsensä parsimisessa on ollut vuosikymmenien työ. Sanoituksessa tulee esille myös isän alkoholismi. Lapsuudessa oli siis myös se kuuluisa virtahepo olohuoneessa ja perheen ilmapiiri sen mukainen. Tuo kaikki johti lopulta siihen, että minusta tuli aikuisena ylitunnollinen työntekijä jonka piti pärjätä joka tilanteessa. Sain mairittelevia työtodistuksia, mutta kukaan työnantaja ei tiennyt kuinka kuormittunut olin.

Sanotaan, että se joka ei osaa pysähtyä pysäytetään. Vuonna 1995 minulle kävi juuri niin ja lähes pahimmalla mahdollisella tavalla. Paloin niin pahasti loppuun, etten kyennyt enää juuri mihinkään. Siis lähes sanan varsinaisessa merkityksessä. Olin kuin zombie. Aamiaispöydässä en kyennyt lukemaan sanomalehdestä edes päivän tv-ohjelmaa. Aivot eivät ottaneet vastaan. Eivätkä ottaneet paljon muutakaan. Päivät kuluivat sohvalla vaaka-asennossa. Päässä huimasi jatkuvasti, ajatus ei kulkenut ja jatkuva väsymys oli sanoin kuvaamaton. Niissä merkeissä meni useampi vuosi. Lääkäri sanoi, etten ole ainoa ja meitä samanlaisia on monia muitakin.

Seuraavina vuosina kävin erilaisissa tutkimuksissa, kuntoutuksissa ja työkokeiluissa. Osa niistä oli aika nöyryyttäviä. Terapiaa ja lääkitystäkin tarvittiin. Luin silloin jostain, että totaalinen loppuunpalaminen on suurimpia kriisejä mihin ihminen voi elämänsä aikana joutua. En ihmettele. Ei ole itsestäänselvyys, että olen täällä vielä tallustamassa. Joskus vuosituhannen vaihteessa aloin kuitenkin olla lähes elävien kirjoissa. Kykenin elämään suht normaalia elämää, kunhan sain tehdä kaiken oman jaksamisen rajoissa. Itse asiassa sama pätee vielä nykyäänkin. Olen oppinut pitämään varani.

Vaan vuosituhannen alussa tuli vielä lapsia. Rakkaat pienokaiset pitivät hyvin huolta siitä, että isän jaksaminen jatkui edelleen äärirajoilla. Huomasin olevani kuin vanha kännykkä joka ei lataudu enää täyteen. Tämän kaiken kanssa kulki rinnan myös jo vuosia huonosti toiminut parisuhde. Ero oli usein mielessä, mutta silti halusin yrittää. Jälkikäteen tuntuu, että se tilanne jatkui liian monta vuotta. Lopulta oli pakko luovuttaa. Olin tehnyt mielestäni kaiken minkä saatoin pelastaakseni avioliittoni.

Elämää ja aivokemiaa kertoo tuosta kaikesta yllä mainitusta. Valitettavasti yhteen lauluun ei paljon mahdu, jonka vuoksi teksti ei mene kovin syvälle aiheisiinsa. Jonkinlaisena lyhyenä matkakertomuksena se kuitenkin tekee tehtävänsä. Laulua säveltäessä, sanoittaessa ja työstäessä en aiheesta huolimatta halunut vajota suomalaiseen mollintäyteiseen melankoliaan. Asiat eivät parane valittamalla. Halusin tehdä toteavan ja ehkä hieman toiveikkaankin laulun. Aina voisi mennä huonomminkin. Sovituksesta tein keveän ja kikkailemattoman. Halusin, että itse tarina nousee pääosaan.

Jos laitteesi ei tue Flashia alla oleva linkki ei toimi, eikä sen alla oleva mediasoitin ehkä näy. Siinä tapauksessa klikkaa tätä linkkiä.

Terveisin,
Timo

https://www.facebook.com/timomantynen.music
 



Elämää ja aivokemiaa
(Säv. San. Mäntynen)

Pientä poikaa tarhassa haukutaan,
hän on kai laihempi kuin muut.
Isä kotona viinalta haiskahtaa,
on taas aika laittaa suppuun suut.

Kenen elämä täällä nyt helppoa ois?
Miksi elämä kaikille onnea tois?
Helpompaa se silti olla vois...

Nuorukaista koulussa kiusataan,
hän on vain herkempi kuin muut.
Pelko uudestaan ja uudestaan
kysyy vain: "Miksi tänne tuut?"

Kenen elämä täällä nyt helppoa ois?

Töissä nöyryytyksin palkitaan,
kunnes viimein loppuun poltetaan.
Apteekin kautta huilaamaan,
jäljet vie aivokemiaan.

Kenen elämä täällä nyt helppoa ois?

Mies kortistoon taas nostetaan,
ihmetellen etsii voimiaan.
Vaimo silti jaksaa kouluttaa,
itselleen miestä mieluisaa.

Kenen elämä täällä nyt helppoa ois?

Kuka sanoi, että elämä helppoa ois?

Juhlavuosi... leikisti

Tänä vuonna tulee 25 vuotta siitä, kun aloin suuntaamaan ajatuksia oman kotistudion rakentamiseen. Bändeissä olin toki soitellut jo vuosia. Ensimmäisen vaatimattoman kokoonpanon muodosti Fostex 280 neliraituri ja Korg T3 syntetisaattori.

 

Raiturissa käytettiin tavallisia C-kasetteja. (Moni varmaan muistaa.) Laitteen äänipää oli sellainen, että se kykeni äänittämään neljä kapeaa raitaa nauhan leveydelle. Yhden raidoista uhrasin digitaaliselle aikakoodille, joka mahdollisti nauhurin ja syntetisaattorin synkronoinnin keskenään.

Joskus lopullisessa miksauksessa audioraitoja saattoi olla jokunen enemmän kuin käytössä olleet kolme. Tämä mahdollistui niin, että ensin äänitin laulua tai soittoa kahdelle raidalle, jonka jälkeen siirsin/miksasin ne yhdelle raidalle. Sen jälkeen käytössä oli jälleen kaksi raitaa. Toisinaan siirtämisen yhteydessä saatoin soittaa tai laulaa mukaan vielä yhden osuuden.

Alla olevassa biisissä kuuluu laulu, laulustemma, akustinen kitara, sähkökitara ja kitarasoolo. Enää en muista miten tuolla kerralla etenin. Syntetisaattorin sekvensseriin (eräänlaiseen omaan sisäiseen raituriin) soitin/ohjelmoin muita soittimia. Tässä tapauksessa Korgista tulee rummut, basso, huuliharppu, koskettimet, sekä jouset ja puhaltimet. Tuon ajan muun laitteiston olen onnellisesti jo unohtanut. Mukana oli todennäköisesti ainakin pari kaikulaitetta ja joku kompressori signaalia tasaamaan.

Äänenlaatu ei luonnollisestikaan ole laitteiston ja osaamisen vuoksi sitä mitä nykyään. Muistan kuitenkin Warnerin tuotantopäällikkö Pekka Ruuskan kommentit demoa hänelle soittaessani. Tämä nimittäin kehotti käyttämään vähemmän aikaa soundien viilaamiseen ja keskittymään enemmän itse biisien tekemiseen. Hän ei kuulemma ollut koskaan tehnyt yhtä hienolta kuulostavia demoja. No tokihan omasta mielestä olin keskittynyt riittävästi sisältöönkin.

Tässä siis yksi tuon ajan hellyttävän hentoäänisistä esityksistä. 😉 Jos laitteesi ei tue Flashia alla oleva linkki ei toimi, eikä sen alla oleva mediasoitin ehkä näy. Siinä tapauksessa klikkaa tätä linkkiä. 

Äidin kiltti poika



Terveisin,
Timo

https://www.facebook.com/timomantynen.music 

Tuntematon artisti ja mission impossible

Tähän alkuun on todettava, että vaikka välillä mielessä pyöriikin erilaisia asioita, en ollut koskaan ajatellut alkaa kirjoittamaan niistä blogeja. Tämä on vain yksi kirjoitus ja nähtäväksi jää miten tulee käymään jatkossa.

Olen viime aikoina opiskellut asioita mitkä liittyvät artistin kiinnostavuuteen ja yleisön mielenkiinnon herättämiseen. Esiin on päällimmäisenä noussut monenlaiset oheistoiminnat ja niihin liittyvä sisällön tuottaminen.

Ideana on, että ihmiset saadaan kiinnostumaan esimerkiksi säännöllisillä YouTube -videoilla, tai vaikka blogikirjoituksilla. Eli ensin herätetään mielenkiinto ja sen jälkeen pidetään seuraaja otteessa. Näin artisti saa vähitellen kasvatettua omaa kiinnostavuuttaan ja sitä kautta varsinaista tuotettaan eli musiikkia eteenpäin.

Näin siis jos artisti ei kuulu niiden harvojen valittujen joukkoon, jotka nostetaan muutaman suuren levy-yhtiön toimesta yleisölle tarjoiltavaksi ja sitä kautta myös radioaaltojen kannateltavaksi. Ilman näiden kahden suurta vaikutusvaltaa artisti on enemmän tai vähemmän yksin. Monen musiikintekijän kohdalla se tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että paukut riittävät etupäässä vain siihen tärkeimpään eli itse musiikin synnyttämiseen.

Harvalla on varaa maksaa kalliita studiokuluja, tai muuta tekniseen toteutukseen liittyvää. On siis kyettävä istumaan monella pallilla samanaikaisesti. Eli on opeteltava studiotekniikkaa, kyettävä itse äänittämään, miksaamaan ja masteroimaan omat tuotoksensa. Siis sen lisäksi, että myös säveltää, sanoittaa, laulaa ja soittaa kaiken levyllä kuuluvan. Voin kokemuksesta sanoa, että täyspitkän levyn tekeminen on niin vaativaa, että alussa mainittu oheistoiminnan tuottaminen jää monelta varmasti toteutumatta.

Artisti on ihminen joka antaa voimavarojensa rajoissa kaikkensa omalle taiteelleen niin ajallisesti kuin myös taloudellisestikin. Kunnianhimoinen muusikko ei puuhastele vasemmalla kädellä puolivillaisesti. Hän miettii jokaisessa työvaiheessa kuinka pääsisi parempaan lopputulokseen. Tekee kaiken niin hyvin kuin osaa tietäen, että se on ainoa mahdollisuus päästä eteenpäin. Hän tietää myös, että Suomi on täynnä lahjakkaita lauluntekijöitä ja esittäjiä joilla olisi aivan yhtä hyvät edellytykset (ellei jopa paremmat) menestyä kuin niillä harvoilla esiin nostetuilla.

Koska tämän artistin energia ei välttämättä riitä YouTube videosarjan pyörittämiseen tai säännöllisiin blogikirjoituksiin on keskityttävä siihen mikä on tärkeintä. Eli kaikkeen mitä tapahtuu inspiraation ja valmiin äänitteen välillä. Tällä hetkellä se tarkoittaa kolmannen albumin viimeistelyä. Vuodenvaihteessa julkaistava levy jää luultavasti suurelle yleisölle yhtä tuntemattomaksi kuin lukemattomien muiden itsenäisten musiikintekijöiden uurastukset. Se on tuntemattoman taiteilijan ja artistin osa nykyisessä musiikkibisneksessä.

Laulut puhukoot silti puolestaan. Kiitoksia etukäteen kaikille jotka onnistuvat ne jostain löytämään!

Terveisin,
Timo

https://www.facebook.com/timomantynen.music